Kivetty hyvillä aikomuksilla

Baarin lattialla Kambodžan Koh Rongin saaren viinan- ja pilvenhuuruisessa turistikylässä pyörii seitsemän karvapalleroa. Kolmeviikkoiset koiranpennut ovat kaikkien kynnelle kykenevien huomion keskipisteenä. Tytöt rojahtavat säkkituoleihin ja keräävät syliinsä niin monta kuin mahtuu. Nukkuvia koiranpentuja nostetaan hetkeksi ilmaan rapsutettaviksi ja päästetään sitten takaisin nukkumaan, kunnes seuraava rantapummi hoippuu sisään ja viimeisillä voimillaan havaitsee hellyttävät luontokappaleet. Kamerat räpsyvät, kun naispuoliset reppureissaajat haluavat todistella Facebook-kavereilleen hoivaviettiään.

Minulla ei ollut lapsena lemmikkiä, ja siksi en pitkään aikaan osannut suhtautua koiriin. Häpesin arkuuttani. Näin ollen houkutus osoittaa eläinrakkauttani tuntemattomille on suuri, mutta riepottelun seuraaminen tympii enemmän. Tyydyn istumaan ja katselemaan pentujen puuhia vierestä. Vasta myöhään illalla, ruuhkan hälvettyä, annan periksi ja nostan yhden vierestäni syliin. Siihen se heti nukahtaa ketarat kohti kattoa ja hetkuttelee tassujaan unissaan. Voi mikä höpönassu! Äidillisyyden hyökyaalto vie syyllisyyden mukanaan.

Koiranpentu sylissä | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Siinä se nyt on.

Väitänkö tosissani, että koiranpennun ottaminen syliin on moraalinen valinta? Toki. Viime kädessä kaikki teot eläviä olentoja kohtaan ovat sellaisia. Kieltämättä tässä tapauksessa voinen parin viikon päästä jo vitsailla tunnontuskillani. Mutta toisten reppureissaajien käytös koiranpentuja kohtaan toi mieleeni muita, paljon ikävämpiä ilmiöitä, joita huonosti kohdistetusta hoivavietistä seuraa.

Lemmikit eivät ole leluja, meille sanottiin lapsena. Moni turisti näyttäisi kipeästi kaipaavan muistutusta siitä, että sama koskee kehitysmaiden lapsia.

Kuukauden tai parin oleskelun perusteella on turha luulla ymmärtävänsä Kambodžaa, kuten pari viikkoa sitten koetin selittää. Joskus me barangit olemme kuin umpisokeita sille, missä asiat voivat mennä kauhealla tavalla pieleen.

Kuka arvaa, miksi päiväkodin sveitsiläinen vapaaehtoistyöntekijä ei anna lasten tulla syliin tai reppuselkään?

Koska Kambodža on pedofiilien luvattu maa. Luottavaisia lapsia ei saa totuttaa länsimaisen aikuisen kosketukseen.

Kun kuulin tästä, leukani loksahti auki. En olisi ikimaailmassa tullut ajatelleeksi, että halaamisesta voisi olla haittaa. Mutta yhdistettynä siihen, mitä tiesin Kambodžasta, siinä olikin järkeä.

Esimerkiksi sillä tavalla me olemme sokeita. Näemme pelkkää hellyyttä ja hoivaa siellä, missä oikeasti asetamme lapsen suureen vaaraan.

Pedovaara | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Länsimaissa on jo opittu tivaamaan, onko lenkkareidemme tuotannossa käytetty lapsityövoimaa, mutta paikan päällä periaate unohtuu helposti. Lapset myyvät rannoilla matkamuistoja ja bussiasemilla välipalaa, ja länkkäri tottuu meininkiin muitta mutkitta.

Kuulen brittitytön skypettävän hotellin aulassa äidilleen: ”Teetin teille kaikille rannekorut tuliaisiksi. Mulla on video siitä, kun se tyttö punoo niitä. Se kyllä varmaan näyttää vähän pahalta, koska se oli tosi nuori – mä kysyin sen ikää, ja se sanoi: ‘Kaksitoista, mä oon nyt ollut täällä neljä vuotta’. Kuvittele! Ja sinne se varmaan jää koko loppuiäkseen.” ”Ai kauheeta! Mutta sellaista se siellä vaan on”, äiti lohduttaa. Ellei tytön äiti olisi hetkeä sitten tirauttanut itkuja ikävästä, olisin kääntynyt ja tiuskaissut: Ja sellaisena pysyy sinunlaistesi takia. Mitä jos olisit jättänyt ostamatta?

Yhdessä asiassa brittineitokainen oli väärässä: ei suinkaan ole varmaa, että tyttö jää loppuelämäkseen rannan korumyyjäksi, vaan hän saattaa jo muutaman vuoden sisään siirtyä prostituutioon parempien ansioiden perässä. Ne, jotka ostavat häneltä nyt koruja, ovat osasyyllisiä siihenkin, koska he tulevat vahvistaneeksi tytön riippuvuutta turistien rahoista.

Kirjakaupassa Sihanoukvillessä käsiini osuu kansainvälisen ChildSafe-järjestön infoesite. Kunpa sen vinkit olisivat kissankokoisin kirjaimin jokaisen hotellin, majatalon ja resortin seinällä.

  • Mieti, ennen kuin ostat lapsilta tai annat kerjääville lapsille. Kun annat lapsille rahaa, tuet heidän juuttumistaan päivittäiseen turvattomaan työskentelyyn, joka estää heitä käymästä koulua ja vangitsee heidät köyhyyden kierteeseen.
  • Lapset eivät ole turistinähtävyyksiä. Vierailemalla orpokodissa tuet järjestelmää, joka usein erottaa lapset vanhemmistaan, pakottaa heidät esiintymällä hankkimaan rahaa turisteilta ja luo riippuvuuden turistien lahjoituksiin, mikä pitää heidät erossa koulusta, turvallisista työpaikoista ja kotiympäristöstä.
  • Mieti, ennen kuin viet lapsen hotellihuoneeseen mistään syystä. Vaikka haluaisit tarjota lapselle kylvyn, ruokaa tai lepoa, tämä on vaarallista sekä sinulle että lapselle. Saatat itse joutua hyväksikäyttöepäilyn kohteeksi, ja lapsi saattaa alkaa ajatella, että on normaalia mennä aikuisten kanssa hotellihuoneisiin, mikä asettaa hänet alttiiksi seksuaaliselle hyväksikäytölle.
Infoesite Kambodzan lasten turvallisuuden takaamiseksi | Maija Kauhanen | kulkuri.org

ChildSafen seitsemän vinkkiä Kambodžan-kävijälle osoitteessa www.thinkchildsafe.org

Orpokoteja koskee samantapainen problematiikka kuin eläinten ”suojelukeskuksia”. On vaikea tietää, ovatko tiikerit, norsut ja merikilpikonnat keskuksissa enemmän turvassa vai näytteillä. Jos keskuksella on aukioloajat ja pääsymaksu, jos törmäät sen mainosesitteisiin hotellilla tai jos taksikuski ehdottaa retkeä sinne, on varminta pidättäytyä vierailusta. Villejä ja vapaita eläimiä pääsee näkemään kansallispuistoissa tai vaikka bussin ikkunasta. Ei, sinun ei ole pakko päästä ratsastamaan norsulla, vaikka nuo leikkisät eläimet kuinka ”nauttisivat siitä”.

Tiedostavan matkailijan tulee varoa kolmea moraalista sudenkuoppaa:

  • Haluat vain pitää hauskaa, mutta tietämättömyyttäsi teet hallaa. (Norsuratsastukset, rihkaman ostaminen lapsilta.)
  • Tarkoitat vilpittömästi hyvää, mutta tietämättömyyttäsi teet hallaa. (Rahan antaminen kerjäävälle lapselle, lapsen vieminen hotellihuoneeseen.)
  • Haluat näyttää haluavasi hyvää, mutta tulet tehneeksi pahaa. (Orpokotikäynnit.)

Auttamishalu ei aina ole vilpitöntä. Hämmästyttävän moni hyväntekeväisyyttä muistuttava aktiviteetti on auttamisen valekaapuun puettu turistivetonaula. Orpokotiretkien järjestäjät osaavat tietysti vetää oikeista naruista: hoivavietti ja huono omatunto parempiosaisuudesta ajavat turisteja jotenkin ”hyvittämään” rantabaareissa perseilyään.

Osallistumalla matkan varrella johonkin helppoon ja turvalliseen, mutta ulkoisesti hyväntekeväisyyttä muistuttavaan – ja tietysti ottamalla siitä paljon valokuvia – turisti voi jälkeenpäin näyttää sukulaisille ja tuttaville: Katsokaa, en minä mennyt sinne vain hyödyntämään alhaista hintatasoa ja siemailemaan Mai Taita illasta toiseen samalla kun maaseudulla kokonaiset perheet sinnittelivät puolella dollarilla päivässä. Reissussani oli kyse auttamisesta, tai ainakin kulttuurivaihdosta. Katsokaa, kuinka rohkea ja empaattinen olen.

Muutama viikko kotona valokuvien ääressä, ja pian turisti uskoo itsekin olevansa Äiti Teresasta seuraava.

Thaimaassa, jossa jättimäinen turismiteollisuus on johtanut skeneytymiseen, on paikkoja, joita kutsuttakoon vaikkapa vapaaehtoistehtaiksi. Niissä lyhytaikaiset vapaaehtoistyöntekijät, jotka usein maksavat pedistä ja ruoasta kohtuullisen vuorokausimaksun, pyörittävät porukalla majataloa ja ravintolaa, miksei joogasalia ja kauppaakin. Hauskaa tässä on se, että nuo palvelut ovat olemassa lähinnä vapaaehtoisia itseään varten. Systeemi pyörii omalla painollaan, hyödyttämättä ja haittaamatta paikallisia. Paikoissa voi oppia luomupuutarhanhoitoa ja ekorakentamista, joogaa ja hierontaa.

Niin höpsö kuin konsepti onkin, ei käy kieltäminen, että siinä ollaan rehellisen hyvistelyn ytimessä. Eletään hetki vähän ekologisemmin ja omavaraisemmin eikä edes yritetä sotkeutua muiden asioihin. Ja lopuksi päästään sanomaan: ”Juu, siis mähän tein vapaaehtoistöitä Aasiassa.”

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

4 kommenttia

  1. Voi että sä olet niin oikeassa. Olen tätä niin monesti yrittänyt puhua ja kirjoittaa, mutta turpiin tulee netissä heti. Nämä ns. vapaaehtoiset kun on melko herkkänahkaista ja katsannoltaan rajoittunutta porukkaa ;-)

    Jakoon lähtee tämä kirjoitus. Kiitos.

    • Maija Kauhanen

      Kiitos kovasti! Odottelen täällä vaan, milloin saan itsekin suivaantunutta postia. ;)

  2. Maria Pettersson

    Kiitos kirjoituksesta!
    Olisiko mahdollista käsitellä seuraavaksi sitä, millaiset hyväntekeväisyyskohteet ovat suositeltavia?

    Arvelisin, että vapaaehtoistöihin lähtevät ihmiset haluavat ihan oikeasti auttaa. Suurin osa turisteista makaa kaksi viikkoa rantabaarissa. Jos joku haluaa käyttää toisen viikoista haluaa hyväntekeväisyyteen, niin mahtavaa!
    Uskon sen useimmiten olevan aitoa auttamishalua, ei “hyvän omantunnon ostamista”. Ehkä naivia, ehkä tehottomampaa kuin joku muu tapa tehdä hyväntekeväisyystyötä, mutta edes jotain.
    Siksi toivoisin, että auttamishaluisia ei pilkattaisi ja moralisoitaisi (“häähää, ette tajuu että ootte samanlaisia urpoturisteja kuin kaikki muutkin”) vaan ohjattaisiin hyvien auttamiskohteiden pariin.

    Siis: jos ihmisellä on 1-2 viikkoa aikaa ja haluaa käyttää sen vapaaehtoistöihin Kaakkois-Aasiassa, mikä olisi hyvä tapa?

    • Maija Kauhanen

      Kiitos kommentista ja aivan erityisesti hyvästä juttuvinkistä! Jäämme pohtimaan, millaisessa muodossa katsaus aiheeseen olisi viisainta tehdä.

      Uskon kyllä vapaaehtoistyöntekijöiden auttamishaluun. Hyvänen aika, ei kaikkien myöskään tarvitse olla koko ajan niin kovin tehokkaita. Joskus törmään kuitenkin siihen, että ihmiset hankkivat hyvän omantuntonsa heräteostoksena, ja siitäkös huijarit tykkäävät.

      Sitä paitsi auttamishalun aitouden aste on autettavien kannalta lopulta aika epäolennainen seikka. Uskon vakaasti, ettei kukaan hyväntekeväisyysturisti ainakaan tahdo aiheuttaa vahinkoa. Juuri siksi pidän tärkeänä varoittaa paikallisten konnankoukuista ja muistuttaa siitä, kuinka vaikea vieraassa kulttuurissa on tietää, mikä on oikeasti avuksi. Tässä kohtaa reissun suunnittelua ei siis kannata sortua laiskuuteen. Moralisoin sitä, että auttamishaluisilta mutta hyväuskoisilta turisteilta nyhdetään rahaa puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin, ja jos toisinaan haluankin pilkata, niin korkeintaan “näyttää vähän pahalta”-tyyppistä ajattelemattomuutta. ;)

      Mitä kiihkeämmin haluaa auttaa, sitä tärkeämpää on ensin ottaa selvää oikeasta tavasta. Rahan viskeleminen oikealle ja vasemmalle voi olla jopa haitaksi. Kansalaisjärjestöjen kautta löytyy luotettavaa tietoa. Mitä lapsiin tulee, esimerkiksi Unicef auttaa alkuun.

      Olkaapa siis kieli keskellä suuta ja lukekaa Kulkuri.orgia: se ei vastaa kaikkiin kysymyksiinne, mutta kiillottaa sädekehäänne 98,7 prosentin todennäköisyydellä.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>