Makeaa elämää

Kilo maustamatonta jugurttia bangkokilaisesta automarketista. Siinä kuluneen kuukauden kulinaarinen huippukohta. Koti-ikävä laimeni jokaisella lusikallisella. Ei sokeria. Ei sokeria!

Miten Kambodžassa tilataan se, mitä Suomessa kutsuttaisiin ”kahviksi maidolla”? ”Saisinko kuuman kahvin tuoreella maidolla, ei sokeria, kiitos.” Epätarkempi tilaus toisi pöytään jääkahvin, johon on sekoitettu reilu annos makeutettua kondensoitua maitoa.

Täällä Kuala Lumpurissa löysimme kaupasta kidneypapuja, avokadoa ja täysjyvätortilloja ja päätimme tehdä herkkuwrappeja. Olin kyllä huomannut tölkin selosteesta, että kidneypavuissa on sokeria, mutten ihan arvannut, että tortillantäyte maistuisi kuin rusinoilla höystetyltä. Olisi pitänyt tietää.

Maailmalla rakastetaan sokeria niin paljon, että joskus ihmettelen, olenko kylässä muurahaisten luona.

Lapsena söin arkiaamuisin kaurapuuroa Keijulla ja ykkösmaidolla. Viikonloppuna oli isän leipomia sämpylöitä, Oltermannia ja kurkkua. Ruokakaupassa minä ja veljeni kärtimme sokerimuroja ja suklaavanukasta, turhaan. Sokeri oli jälkiruokaa, herkkua.

Kun lähdin ensimmäistä kertaa yksin matkalle – kielikurssille Englantiin – sokerin ja tietysti valkoisen viljan paljous oli eksoottista. Isäntäperhe tarjosi aamupalaksi paahtoleipää hillolla, ennenkuulumaton konsepti. Lounasrasiasta löytyi suklaamuffinssi, joka päivä.

Luuhattuani laajamittaisesti Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian hostelleissa olen lopulta oppinut ajattelemaan hillovoileipää aamiaisruokana, joka kelpaa paremman puutteessa. Samoin olen vähitellen ymmärtänyt, että makean aamiaisen syöjät voivat hekin olla ihan normaaleja, vastuullisia aikuisia eivätkä ylikasvaneita hemmoteltuja lapsia, jotka ovat aina saaneet tahtonsa läpi ja karkkia aamupalaksi.

”Makea aamiainen piristää mieltä, kun on joutunut heräämään”, itävaltalainen Sebastian selitti kerran. Ehkä Pohjoismaissa kahvi ajaa saman asian. Sebastian on teeihmisiä.

Sokeriliemessä kelluvat suklaiset leivonnaiset | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Loppujen lopuksi hillovoileivälle voi antaa anteeksi. Se on sentään voileipä – otetaan siitä hillo pois, niin se on ihan selvä välipala eikä jälkiruoka. Sen sijaan Espanjassa sokerilitkuun kastetun croissantin pitäisi ilmeisesti kelvata aloitukseksi päivälle. Amerikkalaisen kaverin luona sain aamupalaksi mustikkamuffinssin.

Isoin ongelma makeassa aamiaisessa on tämä: Kun on kerran oppinut ajattelemaan sokeria herkkuna, se ei tyydytä ateriana. Se ei ole ruokaa. Siitä ei tule täyteen. Ja siitä tulee kamalan huono omatunto, koska äiti sanoi ja hammaslääkäri sanoi.

Toinen ongelma on verensokerin heilahdus taivaisiin ja sitä seuraava väsymys. Siitä toiset kärsivät enemmän, toiset vähemmän.

Kolmas ongelma on riippuvuus.

Kun syön sokeria, joudun pyristelemään koko ajan, etten jäisi koukkuun. Se alkaa ehkä tölkistä limsaa tai tavallista suuremmasta määrästä valkoista leipää. Sitten ajattelen, ettei jäätelö olisi niin paha juttu. Eräänä päivänä mieliteko on niin kova, että koen jo tarvitsevani sokeria toimiakseni normaalisti. Unohdan tahallani, että söin makeaa viimeksi eilen. Jos jatkan vielä tästä, annokset suurenevat päivä päivältä. Potentiaalisesti pelottaviin, vastenmielisiin mittasuhteisiin asti.

Sokeri on vaarallinen huume.

Ei kukaan voi syödä joka päivä enemmän ja enemmän sokeria ja pysyä terveenä. Jatkuva kärvistely ja himoa vastaan taisteleminen puolestaan on kamalaa, ja sitä paitsi todella vaikeaa.

Euroopassa löysin lempeän hedonistisen ja samalla toimivan ratkaisun. Viikon varrella ostin kaiken sokerittomana mysliä myöten – mutta joka sunnuntai sain mennä kahvilaan ja valita kaikkein ihanimman palan kakkua. Mieliteko pysyi esteettisenä. Nautinto syntyi valitsemani kakun ulkonäöstä, rakenteesta ja mausta, ei sokerin tarpeen tyydyttymisestä. Elin ilman makeanhimoa.

Aasiassa homma ei ole toiminut aivan samalla tavalla. Uusissa paikoissa ja pienellä budjetilla niukan ravintosisällön ratkaisuihin tulee joskus päädyttyä väkisinkin. Sokerista kun vallitsee kirjaimellisesti runsaudenpula. Niinpä pieni makeanhimo on koko ajan seurana, ja kärvistely tosiasia.

Valtavasti karkkia, erilaisia karkkeja | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Täällä Malesiassa, muslimimaassa, jossa viina on harvinaista ja kallista, sokeria sen sijaan tuputetaan häkellyttävissä määrin. Kauppakeskuksessa Kuala Lumpurin keskustassa olen kuin raitistunut alkoholisti ruotsinlaivalla. Yritän kävellä sivuilleni katsomatta, mutta hattaran tuoksu leijailee varoittamatta nenään. Äkkiä pois!

Kasvissyönti vaikeuttaa sokerin välttämistä reissussa. Kun nälkä yllättää bussiasemalla tai lentokentällä, ainoa lihaton vaihtoehto saattaa olla jäätelö tai pulla. Jos päivän proteiininsaanti on jäänyt heikoksi, kioskilta voi illalla ostaa sokeroidun jugurtin tai soijamaidon. Eräs helposti löytyvä, proteiinia sisältävä ja lämpimässä säilyvä kasvissyöjän matkaeväs on säilyketölkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Tuossa tomaattikastikeessa vain on yleensä reilusti sokeria.

Reissun päällä kohtaamieni pohjoiseurooppalaisten – muiden kurkkuvoileivillä ja puurolla kasvaneiden – kanssa olemme todenneet, että Aasiassa saamme tuntea itsemme kunnon terveyshörhöiksi. ”No sugar, please”, hoemme päivästä toiseen. Jos fraasin lausuminen unohtuu, sokeri peittää kahvista kahvin ja smoothiesta hedelmän maun. Siinä on oma ironiansa, kun ollaan leveysasteilla, joilla täyteläinen kahvi ja luonnostaan makeat, täydelliset eksoottiset hedelmät kasvavat patistelematta.

Eräiden tutkimusten (1, 2) mukaan sokeri näyttäisi aiheuttavan samankaltaista tai jopa voimakkaampaa riippuvuutta kuin kokaiini. ”Sokeri on uusi nikotiini”, yhdysvaltalaisen funktionaalisen lääketieteen instituutin puheenjohtaja, lääkäri Mark Hyman julistaa. ”Sokeri on uusi rasva, paitsi että rasva ei addiktoi samalla tavalla. Mikä pahempaa, sokeri aiheuttaa diabetestä ja ylipainoa.”

Siksi jätän tällä kertaa kulttuurisensitiivisyyden nurkkaan ja katson pöyristyneenä ja säälien hunnutettua naista, joka syö vieressäni muffinssia ja juo kermavaahdolla ja suklaakastikkeella kuorrutettua mokkafrappuccinoa.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>