Tältä näyttää Afganistanin sota: Poimintoja sotareportteri Michael Yonin valokuvakansioista

Entinen Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilas Michael Yon on eräs 2000-luvun kiinnostavimmista ja kiistellyimmistä sotareporttereista. Lähinnä omassa blogissaan artikkeleita julkaiseva ja lahjoituksilla työtään rahoittava journalisti seurasi Irakin sodassa amerikkalaisia joukkoyksiköitä New York Timesin mukaan pidempään kuin yksikään muu toimittaja.

Yon toimi pitkään myös Afganistanissa, kunnes riitautui kanadalaisen kenraalin kanssa ja joutui vetäytymään kentältä. Nykyään hän raportoi Bangkokin mielenosoituksista.

Kulkuri.org tarjosi Michael Yonille eräänä päivänä kahvit ja sai erityisluvan julkaista sarjan valokuvia Afganistanin sodan arjesta.

Kuvissa ei esiinny verta eikä suolenpätkiä, joten myös herkkätunteiset lukijat voivat huoletta jatkaa selaamista.

 

 

Koristeltu AK-47 | © Michael Yon | Kulkuri.org

Afgaanisotilaat tuunaavat usein aseitaan. Pinkkiä pidetään miehekkäänä värinä. (© Michael Yon)

 

Liian pienet sandaalit sotilaalla | © Michael Yon | Kulkuri.org

Afgaaneista yleensä vain kapinallisilla on sotimiseen soveltuvat jalkineet. Tämäkin sotilas joutuu taistelemaan liian pienissä sandaaleissa. Jalkapohjat on värjätty ilmeisesti hyvän onnen tuottamiseksi. (© Michael Yon)

 

 

Sotilas kantaa lasta turvaan | © Michael Yon | Kulkuri.org

Amerikkalainen sotilas kantaa lasta turvaan. (© Michael Yon)

 

Amerikkalainen pommikoira lepää | © Michael Yon | Kulkuri.org

Pommikoira torkuilla sotilaiden kanssa. (© Michael Yon)

 

Taliban-taistelijat häiritsevät hävittäjälentokonetta valoraketilla | © Michael Yon | Kulkuri.org

Taliban-taistelijat häiritsevät suihkuhävittäjää valoraketeilla. (© Michael Yon)

 

Sotilasleiri Afganistanin tähtitaivaan alla | © Michael Yon | Kulkuri.org

Leiri ja tähtitaivas. (© Michael Yon)

 

Infrapuna, yökuvausta | © Michael Yon | Kulkuri.org

Yöllinen infrapunanäkymä. (© Michael Yon)

 

 

Toisin kuin useimmat Kulkurin artikkelikokonaisuudet, tämä kuvareportaasi ei ole creative commons -lisensoitu vaan perinteisen tekijänoikeuden alainen.

 

Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>