Kotiutumisen kerroksia

Kerrostalo Kuala Lumpurissa, vuokra-asunto on luksusta | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Nyt täytyy vähän leuhkia. Kotikadun banaanimyyjä huikkaa ”puoli kiloa?” jo lähestyessäni kojua. Minulla on kantabanaanikoju!

Matkustaminen käy työstä. Koska läppärikulkurilla on oikeakin työ, matkustamista pitäisi kai kutsua intensiiviseksi harrastukseksi. Tai sitten matkustaminen on päätyö ja näpyttely sivutyö, sekään ei olisi kaukaa haettua. Oli miten oli, kulkurikin tarvitsee lomaa.

Kun rinkan kanniskelu, terminaaleissa istuskelu, yllättävät aikataulumuutokset, katkonaiset nettiyhteydet, jatkuva ulkona syöminen ja hostellien makuusalien öiset höpinät ja kolinat alkoivat puolen vuoden Aasian-koluamisen jälkeen tuntua hiukan uuvuttavilta kaiken deadlineissa pysymisen päälle, oli vuorossa toisella tavalla herkullinen osa-alue nomadielämää: asettuminen. Takana on nyt reilu kuukausi Kuala Lumpuria ja edessä toinen samanlainen.

Etsiskellessäni psykologian alan tutkimustietoa uuteen paikkaan asettumisen vaiheista törmäsin tällaiseen, ilmiselvästi amerikkalaiseen infoartikkeliin, jonka oletukset olivat vähän pyrskähdyttäviä.

Jos harkitset, että keräisit kimpsusi ja kampsusi ja muuttaisit uuteen kaupunkiin, sinulla on paljon selvitettävää ennen kuin alat edes hakea sieltä töitä. Keskipalkka, vuokrat tai omistusasuntojen hinnat, rikostilastot, parhaat ja huonoimmat kaupunginosat, liikenne – kaikkiin näihin pitää syventyä, ennen kuin päätät, onko kaupunki oikea paikka juuri sinulle.

Voin kertoa, että kahden hengen nomaditaloudessamme uuteen paikkaan asettumista ei punnita aivan tällaisin kriteerein. Kun asettumisen tarve iskee, suurin piirtein suljetaan silmät, sohaistaan sormi kartalle ja sitten varmistetaan, toimiiko siellä netti. Kysymys työpaikan löytymisestä ei tietenkään yleensä ole relevantti, paitsi jos etätyörintamalla vallitsee korviahuumaava hiljaisuus, kuten joskus käy.

Kysyttäessä minun on ollut tavattoman vaikea muistaa, miten päädyimmekään vuokraamaan asunnon Kuala Lumpurista. Luulen, että päätös syntyi jotakuinkin näin:

  • Sielläpä ei olla vielä käytykään.
  • Kuulemma siellä on halpaa.
  • Mitäs sinne maksaa mennä täältä Thaimaasta, selvä, on meillä varaa.

Kahdessa kuukaudessa ehtii kehittää oikein teräksenlujan rutiinin. Elämäntaito-oppaissa kehotetaan rikkomaan rutiineja, mutta totisesti elämässä, jossa ravistelu on perustila, rutiinien syntyminen (koska ne syntyvät itsestään, samaan paikkaan jääminen hautoo ne esiin noin vain) ja niissä pysyminen ovat Bepaa sielulle.

Silkasta ylpeydestä esittelen omani. Nolon myöhäinen herääminen, aamiainen verkko-Hesarin ääressä. Lempikahvilaan töitä tekemään: kaikki tarjoilijat tietävät jo, mitä haluan. Lounas tavaratalon ruokatorilla. Lisää työskentelyä toisessa kahvilassa. Mahdollisesti ruokakaupan kautta kotiin. Salille tai uimaan. Päivällinen. Elokuva.

Jos tämä kuulostaa siltä, että katson joka ilta elokuvan, olette ymmärtäneet oikein! Matkakumppania ja ujoa vuokraisäntää lukuun ottamatta sosiaalista elämää ei ole. Ja se on tosi jees. Nyt hissutellaan, painetaan duunia ja treenataan.

Kauniit kahvikupit, kunnon netti, hyvä työskentelykahvila tekee arjen | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Koska en löytänyt tutkimustietoa asettumisesta – vinkkejä otetaan vastaan – tarjoan sen sijaan omien empiiristen tutkimusteni tuloksia.

  • 1-2 päivää paikkakunnalla: Matkaaja ja paikka pysyvät kahtena erillisenä olentona. Paikka ei jää mieleen niinkään tilana kuin sarjana tapahtumia. Jälkeenpäin voi olla vaikea muistaa, että jokin asia tapahtui juuri täällä.
  • 3-5 päivää: Matkaaja saattaa käydä samassa ravintolassa tai kaupassa useamman kerran. Kävelyreittejä alkaa jäädä mieleen. Tässä ajassa ehtii esimerkiksi hankkia pahan krapulan ja toipua siitä täysin.
  • Viikko: Muodostuu ehdottomia lempipaikkoja, esimerkiksi ravintoloita; ei enää pelkkiä kompromisseja, joihin päädytään paremman puutteessa. Viikon loppua kohden käytännön asioiden hoito alkaa jo sujuvoitua, ja joku saattaa tervehtiä tunnistamisen merkiksi.
  • Kaksi viikkoa: Syntyy tietty rutiini, jota päivät alkavat noudattaa, ellei erityisiä suunnitelmia tehdä. Toistuvaa jutustelua samojen ihmisten kanssa. Matkatavarat solahtavat osaksi huoneen sisustusta. Huomio alkaa kiinnittyä myös sellaisiin asioihin, jotka eivät suoraan liity matkustamiseen: omaan ulkonäköön, terveyteen, ihmissuhteisiin. Tässä ajassa ehtii tutustua uuteen ihmiseen, suututtaa hänet ja sopia riidan.
  • Kaksi kuukautta: Ajassa ehtii saada kavereita, lihoa tai laihtua useita kiloja, oppia uuden kielen alkeet ja mieltyä uusiin ruokiin niin, että niitä jää kaipaamaan.
  • Yli neljä kuukautta: Syviä ystävyyssuhteita ehtii syntyä. Jälkeenpäin muistaa, missä järjestyksessä tavarat olivat keittiössä, ja koti-ikävässä on aina ripaus tätä paikkaa.

Tämä kaksi kuukautta yhdessä paikassa -konsepti tuntuu juuri nyt niin hyvältä, että suunnitelmissani on heti perään kaksi samanlaista pätkää. Kaikki kunnia nähtävyyksien pällistelylle, mutta yhtä jännittävää on tutkia, minkälaisiin asioihin itse kiintyy eri paikoissa ja mikä lopulta tekee ympäristöstä tutun ja turvallisen. Sellaiset itsen ja uuden ympäristön leikkauspisteet avaavat myöhemmin korvaamattomia ikkunoita paikassa vietettyyn aikaan.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>