Terveisin Miss Haram

”No, onko teillä suunnitelmissa mennä naimisiin?” vuokraisäntämme ja kämppiksemme Kuala Lumpurissa, kolmekymppinen bangladeshilainen mies ja harras muslimi, kysyi minulta ja matkakumppaniltani eilen aamulla.

Kerroimme niin kuin asia on: Suomessa naimisiinmeno ei ole kovin tärkeää. Ketään ei haittaa, jos naimaton pari asuu yhdessä. Monet menevät naimisiin vain juridisten seikkojen kuten perinnön vuoksi, jotkut eivät ollenkaan. Hänelle näytti olevan erityisen ikävä yllätys, että meillä päin on hyväksyttävää hankkia myös lapsia, vaikkei olisi naimisissa.

Keitin samalla kananmunia pääsiäisen aamiaispöytään. Käänteiden kautta, joita en mielelläni muistele, päädyimme puhumaan – kiistelemään – uskontojen suhteesta homoseksuaalisuuteen ja siihen, onko homous ylipäätään oikein. Tässä vaiheessa hän veti hihastaan hämmästyttävää kyllä täsmälleen saman omahyväisen mantran, mitä Suomessakin saa toisinaan kuulla eräiden kristittyjen suusta: hän hyväksyy homoseksuaalit ihmisinä, mutta tuomitsee homoseksuaaliset teot.

Oli selvää, että tämä vastasi hänen käsitystään siitä, miten olla hyvä ihminen. En tosiaankaan usko hänen ymmärtävän, mitä se käytännössä tarkoittaa: että hän antaa homojen olla olemassa, mutta toivoo heidän elämänsä olevan onnetonta.

Hän näet uskoi homoseksuaalisuuden olevan ihmisen oma valinta. Hän oli kuullut tutkimuksestakin. Tuota käsitystä tietenkin tukee näppärästi se, ettei hän näe sitä ympärillään Malesiassa ja Bangladeshissa. Koska homoutta ei muslimimaissa näy, se on totta kai valinta, jonka hyvä uskovainen yksinkertaisesti jättää tekemättä.

Hellyttävää kyllä ystävämme ei näyttänyt myöskään käsittäneen, että asuntomme kolmannessa, turisteille vuokrattavassa huoneessa oli yöpynyt ilmiselvä miespari vain muutamaa viikkoa aiemmin. Hänen tietämättömyytensä oli niin suurta, että julmuudesta on mahdotonta puhua. Ainakin melkein.

Kun aamiainen oli syöty ja keskustelu oli päättynyt vaivautuneisiin anteeksipyyntöihin puolin ja toisin, lähdin kaupungille tuulettaakseni päätäni. Ongelma oli se, että näin nyt ympärilläni maailman, joka ruokki tuota samaa tietämättömyyttä koko ajan.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa arkinen kuvaus siitä, miten islamin keskellä eläminen on muuttanut omaa suhtautumistani siihen. Eilinen keskustelu mutkisti suunnitelmaa, koska sen jäljiltä katson tätä kaikkea mahdollisimman synkeät lasit päässä – ja kaivaten kiihkeästi länteen.

Jo Aasian-reissuni alussa Intiassa kävi niin, että kun en ollut pariin päivään nähnyt itseäni peilistä, pelästyin kasvojeni valkoisuutta. Kerran hätkähdin omia jalkojani: miten ihmisen jalat voivat olla tuon väriset? Pitkä oleskelu erilaisen porukan keskellä näyttää saavan aikaan omituisen reaktion: kun aistit tottuvat ympäristön arkeen, omasta peilikuvasta tulee se ärsyke, joka poikkeaa jokapäiväisestä peruskaurasta kaikkein eniten.

Olen viettänyt muslimimaassa puolitoista kuukautta ja hämmästyn omaa erilaisuuttani päivä päivältä enemmän. Tunne siitä, että minua tuijotetaan, on lieventynyt sitä mukaa kun olen ruvennut ikään kuin tuijottamaan itse itseäni.

Vaatekaapistani löytyy useampikin toppi ja t-paita, joiden ohuen trikoon läpi rintaliivien väri erottuu hyvin. Tiedän kyllä, että pidän sellaisesta; sen sijaan kummastelen välillä sitä tietoa, että jossakin päin maailmaa – eikä edes kovin kaukana – moinen ei eroa valtavirrasta millään tavalla.

Alastomuuden tunnettani lievittää se, että kiinalaisilla tytöillä näyttää olevan jatkuva lyhyin hame -kilpailu meneillään. Mietin, miten he pärjäilevät ja pysyvät kaiken verhoutumisen keskellä sellaisina kuin ovat. Luulen, että selitys piilee siinä, että he liikkuvat isoina laumoina ja saavat niistä voimaa.

 

Hijab-huivi, shampoo, eurooppalainen huivikeskustelu tuntuu vähän lapselliselta | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Halal-merkintä, haraam-merkinnän varhainen esimuoto | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Julkisten vessojen jonoissa naisilla on aikaa katsella toisiaan. Muut naiset katsovat tatuointejani, toppejani ja leggingsejäni, käytännöllisiä vaellussandaaleitani. Yllättävän usein saan rohkaisevia hymyjä, ja ne tuntuvat todella hyvältä. Kun asuin Suomessa, pohdin usein, onko rasistista kiinnittää erilaisuuteen positiivista huomiota arkisissa tilanteissa. Enää en varoisi sitä yhtä paljon.

Minä katselen hijabeja. Vanhemmat naiset kiinnittävät sen usein yhdellä strassikoristeisella neulalla leuan alta, nuoremmat joskus kahdella neulalla olkapäiltä. Toisilla on taidokkaasti kiedottu sifonkihuivi tai pashmina, monet luottavat muotoon ommeltuun huppuun, joka pysyy helposti paikallaan. Uskaliaimmilla on turbaani samalla tavalla kuin malesialaisella superjulkkiksella ja muoti-ikonilla, poplaulaja Yunalla (minkä trendin monet tosin ”haram-poliisiksi” kutsumisen uhallakin tuomitsevat).

Suihkun jälkeen sovittelen pyyhettä päähäni nähdäkseni, miltä omat kasvoni näyttäisivät huivin ympäröiminä. Tiedän jo vastauksen: pyöreiltä. Ei tulisi mieleenikään laittaa huivia päähän julkisesti, kun ei ole pakko. Syy on tärkeä, ja hassua kyllä, tuttu länsimaissa elävien musliminaisten perusteluista huivinkäytölleen: ilmennän siten omaa identiteettiäni. Kun kuljen huivipäiden keskuudessa, huivittomuus tuntuu päivä päivältä enemmän tietoiselta teolta.

Ällistyttävä havainto: tällä pirstaleisella vuosituhannella minulla on sittenkin identiteetti. Eikä se ole mikään määritelmiä pakeneva hipsteri vaan sinisilmäinen, pääsiäisruokia valmistava, ponnaripäinen länkkäri.

En olisi voinut kirjoittaa islamista yhtään aiemmin. Se ei tuntunut mahdolliselta, koska minusta tuntui, että suomalaisessa keskustelussa halla-aholaiset ovat saastuttaneet koko aiheen, tehneet siitä oman leikkikenttänsä, jolle olisin tahtomattanikin astunut. Olisin kokenut joutuvani väkisin istumaan koko sille nuhjuiselle, tietämättömyyksistä rakennetulle eipäs-juupas-kiikkulaudalle.

Mutta nyt se on mahdollista. En osaa sanoa tarkkaa hetkeä, mutta jossakin vaiheessa kuluneella viikolla on viimein tapahtunut siirtymä, jonka jälkeen ajattelen islamia enemmän suhteessa Malesiaan kuin suhteessa Suomeen.

Siinä onkin hyvä vastaus eniten itseäni askarruttaneeseen kysymykseen: mitä ihmettä minä täällä teen, kun hiusten ja kaulan peittäminen kosteassa kuumuudessa näyttää hullun hommalta ja seksuaalivähemmistöjen tilanne on kamala? Opin. Ajattelen. Olen vain ja katson ajatusteni kasvua vierestä. Kuin ruohon. En halua olla samanlainen toope kuin vuokraisäntäni tai hommalaiset, heitellä joitakin hatusta vedettyjä sössötyksiäni sokkona ilmaan. Haluan tarkastella ja tietää, katsoa asioita eri kulmista, eri maailmankolkista käsin.

Olemme alkaneet vitsailla paikallisten kustannuksella. Koska ravintoloissa ja elintarvikkeissa on usein näkyvällä paikalla Malesian virallinen halal-sertifikaatti, kuvittelemme räkäisen punk-baarin, joka olisi puolestaan varustettu haram-merkinnällä, ”täältä sitä viunaa saa” -sertifikaatilla. En koskaan unohda, miltä naapurin pikkutyttö näytti riehuessaan taloyhtiön uima-altaalla hupullisessa kokovartalouimapuvussaan: pieneltä, violetilta Hämähäkkimieheltä. Entä marketin kassa, jonka vakaumus sallii sen, että hän myy minulle olutta, mutta joka ei voi koskea tölkkeihin omin käsin? Jotain logiikkaa, hei.

Pian Kuala Lumpuriin saapumiseni jälkeen tapasin nuoren unkarilaisen naisen, joka oli viettänyt poikaystävänsä kanssa useita viikkoja Iranissa. Ihanko totta, mutta eikö siellä joudu käyttämään huivia? Miten se sujui? minä kyselin. Tietysti siellä pidetään huivia, tyttö selitti, mutta siihen tottuu hetkessä. Katsoin rauhallista tyttöä ihmeissäni. Olin aina ajatellut, että voisin korkeintaan piipahtaa, etten ikimaailmassa kestäisi huivipakkoa. Nyt on vaikea uskoa, että siitä keskustelusta on vain yksi kuukausi. Nyt käsitän, että se tuntuisi aivan normaalilta, ei oikeastaan miltään.

 

Moskeija, Kuala Lumpur, Malesia, Kaakkois-Aasia | Maija Kauhanen | kulkuri.org

 

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>