Kulkurin mieli on kaivos, arkisto ja unta

Kaivo / pimeyden sydän | Maija Kauhanen | Kulkuri.org

”Matkailu avartaa” on kerta kaikkiaan epätarkka ilmaus sille, mitä matkailu oikeastaan tekee ihmiselle. Sanapari saa ajattelemaan aukeavia silmiä, elämää suurempia näköaloja, syviä hengenvetoja, pään sisällä laajenevaa universumia. Jotakin, mitä taide saa aikaan.

Matkailu on pikemminkin puuhakas ja hiukan suuruudenhullu arkistonhoitaja, jota ajattelen myyränä. Se kaivaa mieleeni monimutkaista luolastoa, jonka onkaloihin se varastoi kokemuksia, oppeja, mielikuvia ja muistiinpanoja. Osoitteita. Hintoja. Reittejä. Kyliä, kaupunkeja. Taitoja. Elämäntarinoita.

  • Kartat (vohvelikahvila, huvivenesatama, VIINAKAUPPA, kappeli): Tampere. Arure. Munnar. Faro…
  • Aistit: Kalakoju. Betelpähkinä. Narskuva hiekka kuin nuoskalumi. Rukouskutsu, villinorsut, Żubrówkaa ja omenamehua…
  • Osoitteet (vain uusimmat tallella): 33, Rua Miguel Bombarda. 122, Jalan Petaling.
  • Ihmiset (kuin rukous, mutta minkä uskonnon): … Anoob Silver Shantosh Ranjeni Kamath Guna Paddy Philip Martijn Fiona Stewart Esko Heidi Jan Jan Peippo Lydia Fabio Ronja Sonja Paul Siphen Bess Kruno Helene Izwan Nathan…
  • Tarinat: Anoob, joka rakasti rommikolaa; Silver ja kaksitoista kulkukoiraa; Shantosh, joka tarvitsi passin; Ranjeni, jolta sveitsiläiset huijasivat rahaa; Kamath, jolla oli lippu Tomorrowlandiin; Guna, jonka kaikki halusivat viedä mukanaan länteen – niin naiset kuin miehetkin…
  • Taidot: sätkän kääriminen, rielin ja dollarin vaihtokurssi, kyykkyvessa, thaienglanti, tuijotuksen sivuuttaminen, hymyily, hyvästeleminen, homoudesta puhuminen…

Yhdeksän kuukautta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, kolmekymmentä tuntia Malesiasta Portugaliin. Otan vesipullon mukaan kylpyhuoneeseen hammaspesua varten ensimmäisellä, toisella, kolmannella kerralla. Käännän eurohinnat päässäni ringgiteiksi. Minulla ei ole kylmä eikä kuuma. Koko ajan on sopiva. Auringossa voi istua ja lukea kirjaa niin pitkään, että ehtii palaa. Tuore ananasmehu (kaksi euroa eli yhdeksän ringgitiä) on ohutta ja vaaleankeltaista, ikään kuin säikähtänyttä.

Palaan hostellille autioita katuja pitkin. Missään ei ole autoja eikä mainoksia. Kuulen jokaisen askeleeni mukulakiviä vasten täyteläisenä kuin elokuvissa. Minun on vaikea uskoa, että elämä on totta. Olen varmastikin herännyt unesta, vaipunut uneen tai vaihtanut unesta toiseen.

Arkistoni, avaruuteni, on juuri nyt kaikkein todellisinta. Edes rinkkani ei ole mikään ankkuri todellisuuteen, se vain kulkee unimaailmassa mukanani, aivan kuten näkymättömän miehen vaatteetkin ovat näkymättömät. En voi selittää, kuinka kirkasta ja raikasta ja hiljaista Portugalissa on. Kuinka ei ole kylmä eikä kuuma vaan sopiva. Kellun kuin kelluntatankissa ja lajittelen matkan varrella haalittua.

Unenomainen auringonlasku, auringon viime valo | Maija Kauhanen | Kulkuri.org

Eniten olen ihastellut erästä viimeisimmistä lisäyksistä kokoelmaani, tarkemmin sanottuna taitojen osastoon. Kyseessä on taito sanoa ”minun maassani”. Minun kulttuurissani, meillä päin. Odotan jo, hiukan kauhunsekaisella innolla, uusia tilaisuuksia kokeilla sanojen tehoa. Ne ovat pelastaneet monessa tilanteessa, joissa minulta ja matkakumppaniltani on kysytty, olemmeko me aviopari.

En yleensä sano ”Suomessa”, koska ihmiset kuulevat useasti maan nimen väärin eivätkä välttämättä käsitä, että puhun kotimaastani. Maan nimi ei myöskään ole tärkeää vaan se, että viestin mahdollisimman selkeästi olevani kunnioituksen arvoinen siitä huolimatta, että olen tietyillä tavoilla erilainen. Ehkä joku joskus jossakin ulottaa tuon kunnioituksen myös muihin, jotka ovat erilaisia.

Istuin viikko sitten kuppilassa Malesian Malakassa ja paikallinen intialaistaustainen mies tuli nousuhumalaisille juttusille. Tuli puhetta miesten korvakoruista, ja nehän toivat hänen mieleensä homot. Hän alkoi spontaanisti kertoa tarinaa, jossa hän oli pisuaarilla ja toinen mies vilkuili häntä epäilyttävän pitkään. ”Siis toinen mies”, juttukaverimme hekotteli ja irvisteli sanomatta mitään sen suorempaa, tuntui lähinnä odottavan meiltä vahvistusta karsastukselleen. Sitä hän ei tokikaan saanut, vaan kohteliaasti ihmettelimme, tähänkö tarina loppui. ”Hän siis flirttaili sinulle, ja sinä et halunnut. Sanot vain ei ja jatkat elämääsi. Ihan normaalia.”

Mutta me olimme liian hienovaraisia. Mies oletti selvästi yhä, että voisimme jatkaa asiasta keskustelemista hänen valitsemallaan tyylillä.

Nyt ystäväni alkoi kiihtyä ja kertoi ottavansa miehen asenteen henkilökohtaisena loukkauksena. Koska minä en innostunut häämöttävästä diplomatiaselkkauksesta, päätin ottaa käyttöön keksintöni, joka oli aiemminkin osoittanut lupaavia tuloksia.

Näin minä sanoin, hyvin selvästi: ”Minä asuin yhteen aikaan tytön kanssa. Vanhempani tiesivät siitä, isovanhempani tiesivät siitä, eikä kenelläkään ollut ongelmaa sen suhteen. Se on erilainen kulttuuri.”

Muistan repliikkini sanasta sanaan, koska sen vaikutus oli niin häkellyttävä. Moukkamaisesta humalatilastaan huolimatta mies hymyili, nyökkäsi ja vaihtoi aihetta.

Kenties pitäisikin sanoa, että matkailija avartaa. Mitä minä yksin omalla avaruudellani tekisin? Mieluummin nappaan matkamuistoksi varastot täyteen välineitä, joilla louhia maailmaan hiukan lisää tilaa olla ja hengittää.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>