Käyttäkää korvatulppia, saatana

Saavun hostellille yhdeltä yöllä ja avaan oven kahdeksan hengen makuusaliin, jossa yövyn. Löysä metallinen ovenkahva kolisee ja saa kaksi lähintä nukkujaa nytkähtämään. Kävelen huoneen poikki, ja jokainen lattialankku narahtaa vähän. Istun alapedille, joka narskuu metallisesti pienestäkin kosketuksesta. Nyt kaikkialta kuuluu unenpöpperöistä yninää, ja ihmiset kääntävät kylkeä. Minulla on täysi oikeus tulla kotiin keskellä yötä, mutta en haluaisi herättää toisia. Minun tekee mieli pistää valot päälle ja huutaa: Käyttäkää korvatulppia, saatana!

Jotkut reissufanaatikot ovat aloittaneet harrastuksensa rantalomalla Bulgariassa tyttö- tai poikaporukalla, toiset taas ovat lähteneet vaihto-oppilaiksi eivätkä ikinä enää oppineet pysymään aloillaan. Itse kuulun skeneen, jonka ekoissa matkamuistoissa istutaan pahvinpalalla jonkun Euroopan suurkaupungin jossakin puistossa ja syödään dyykattuja sämpylöitä ja vegaanista juustoa sudennälkään. En koskaan interreilannut, vaan lähdin suoraan liftaamaan. Kun olin yhdeksäntoista ja lainasin jonkun rinkkaa kuukauden mittaiselle Euroopan-kierrokselle, en tiennyt miten rinkkaa säädetään, miltä sen kuuluu tuntua selässä, enkä varsinkaan sitä, mitä sinne pakataan. Muistan, että hain tietoa netistä: ”rinkan pakkaaminen”.

Minä ja ystäväni emme maksaneet kuukauden aikana yhdestäkään majoituksesta. Ehdimme majailla luolassa, rannalla, tuttujen ja tuntemattomien nurkissa, puiston puskassa ja huoltoaseman pihassa. Pakkasin rinkkaan pyykkinarua, pyykkipoikia, vessapaperia ja jeesusteippiä ja jopa pienen teltan. Kaikille tuli käyttöä.

Ellei ole miljonääri, on viime kädessä pakko valita, haluaako matkustaa mieluummin pitkään vai mukavasti. Mutta tiedän hyvin, että jos on liian epämukavaa, pitkän kaavan reissaaminen voi käydä liian rankaksi ollakseen enää hauskaa. On pidettävä tarkkaan huolta sellaisista asioista kuin ruoasta ja levosta.

Nykyisin rinkassani kulkevista esineistä rakkaimpia ovat ne, jotka pitävät minut virkeänä ja voimakkaana, valmiina kohtaamaan maailman haasteet ja ihanuudet kuukausi toisensa jälkeen. Reissu, jota teen, ei ole mikään laivaristeily, jolta pääsee kohta kotiin nukkumaan.

Ja sen takia esineistäni kaikkein rakkain on korvatulpat.

Käyttäkää nyt jo niitä saatanan korvatulppia | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Siellä, missä nukun, koirat haukkuvat, kukot kiekuvat, rekat jyristävät ikkunan ohi, sängyt narisevat ja humalaiset laulavat. Näissä samoissa paikoissa tapaan poskettomat määrät ihmisiä, jotka eivät käytä korvatulppia nukkuessaan.

Arvaan, että lopputuloksena on viikkotolkulla huonosti nukuttuja öitä. Ääritapauksessa matkan jälkeen sitten vannotaan, että ei enää koskaan nukuta hostellin makuusalissa, vaan otetaan oma huone ja tarkistetaan vielä nettiarvioista, että siellä on varmasti hiljaista.

Majoitussivustojen arviot ovat täynnä valituksia metelistä. Lissabon, Portugali: ”Sijaitsee bilealueen vieressä, älä odota, että saisit viikonloppuna unta.” Nukuin kuin tukki ihan ikkunan vieressä, lauantaiyönä.

Muistutan, että hotelleihin kuluvalla rahalla voisi vaikka lentää kauemmaksi tai pysyä perillä pidempään. Ymmärrän kyllä, jos hotelli valitaan siisteyden, tyynyn pehmeyden, uima-altaan pituuden tai asiakaspalvelun perusteella. Sen sijaan melu on niin helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä, että se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.

Sikeäuninen ja sopeutuvainen kulkuri voi säästää korvatulppien myötävaikutuksella pidemmänkin pennin. Voi helposti lyhennellä univelkaa vaikka juna-asemilla, puistoissa ja lentokentillä, mihin tahansa aikaan päivästä. Toimivaan aistideprivaatiokomboon kuuluvat tietysti myös silmälaput. Itse peitän silmät huivilla ja näytän hölmöltä, tosin joskus vedän vaihtelun vuoksi pipon silmille ja näytän vielä hölmömmältä.

Minulla on vakituinen korvatulppamerkki. Ostan Suomesta pieniä Bilsomeita. Ne ovat tosi pehmeitä, niitä on kahta kokoa, ja niitä myydään kymmenen parin pusseissa. Kulloinkin käytössä olevalle parille on hyvä olla joku siisti rasia, esimerkiksi pääsiäismunan sisältä löytyvä muovikotelo. Kannattaa ostaa tarpeeksi korvatulppia länsimaista, koska kaikkialla valikoima ei ole yhtä laaja, ja liian kovat korvatulpat voivat olla kivuliaat. Luulen, että juuri sen takia monet kammoavat ajatusta korvatulpat päässä nukkumisesta.

Korvatulpat ovat aika samanlainen systeemi kuin kuukuppi. Kumpikin vaatii vähän opettelua, mutta palkitsee käyttäjänsä. Pehmeä ja suippo korvatulppa mukautuu korvaan ja blokkaa äänet tehokkaasti. Samaan tapaan kuin kuukupissa on se huono puoli, että sen käyttäjä saattaa ihan oikeasti unohtaa kuukautisensa, korvatulppien ”ongelma” on, että ne korvissa tosiaan nukkuu ja missaa kaiken, mitä sillä aikaa tapahtuu. ”Herranjumala, kuulitko ne koirat? Kuulitko humalaisen ölinän? Kuulitko autohälyttimen?” minulle haastellaan aamuisin ja joudun myöntämään, että olen asiasta autuaan tietämätön, koska käytän korvatulppia. Voi surku!

Joskus, esimerkiksi junassa, tulppia voi pitää pienoisena turvallisuusriskinä. Voro saattaa päästä hyvinkin lähelle ennen kuin hiljaisuudessa uinuva sitä huomaa. Sitä varten meillä on mukana jeesusteippi. Jos tuntuu tarpeelliselta, sillä voi vaikka teipata arvotavarat kiinni vatsaansa. Tällä kekseliäällä ja hiukan paranoidilla tempulla sulostutat myös konduktöörien, rajavartijoiden tai lentokenttätyöntekijöiden tylsää työpäivää. Hitusen vähemmän pelokas kietoo repun hihnat raajojensa ympärille ja naksauttaa kiinnitysmekanismit kiinni. Useimpiin vetoketjuihin saa riippulukon tai kevyempänä ratkaisuna palomiehen haan. Jos nukkuu makuupussissa, kamera, rahat ja kännykkä mahtuvat kaikki unikavereiksi, ja makuupussin sisältöä on jo aika hankala kopeloida asukkaan huomaamatta, oli korvatulpat tai ei.

Tehokkain tapa pyyhkäistä huumorintajuni olemattomiin on pitää niin kovaa meteliä, että herään siihen korvatulppien läpi (yleensä tällainen meteli on keskustelua tai laulua). Pitäkääpä huolta sekä itsestänne että toisista, reissaajat.

 

Matkaajan perusvarusteisiin kuuluu palomiehen haka | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Vetoketjun varmistaminen palomiehen haalla hidastaa taskuvarkaita.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>