Alasti

Anonyymin neidon lakatut varpaankynnet Zipoliten nakurannalla | Juha Matias Lehtonen | kulkuri.org

Tänäkään jouluna en kuule kulkusten kilinää kauppakeskuksen kaiuttimista, mutta sen sijaan voin seurata, kuinka ne helkkyvät ja välkkyvät auringonpaisteessa pitkin rantaviivaa. Terveiset Zipolitesta, Meksikon ainoalta viralliselta nudistirannalta.

Alastomuus on Zipoliten vetonaula, eikä se useinkaan tarkoita kävijän omaa alastomuutta. Rannan ohi ajaa veneitä täynnä vislaavia meksikolaisturisteja. Ravintolat on koristeltu maalauksilla alastomista ihmisistä. Monet nudistirannat ovat syrjäisiä paikkoja, mutta täällä nakupellet saavat luvan tottua olemaan tuijotettavina. Siitä huolimatta olen koko kuluneen viikon pudistellut päätäni näylle, jota jouduin eräänä aamupäivänä todistamaan.

Nuori äiti talutti kahta leikki-ikäistä lasta rannan poikki hotellista mereen. Kaikki kolme olivat alasti. Heidän kohdalleen pysähtyi täyteen turistiunivormuun sonnustautunut pariskunta – lippiksineen, lenkkareineen ja vaellussortseineen ihmistyyppiä, johon täällä muuten törmää harvoin. Kun perhe oli nilkkoja myöten vedessä selin rantaan, vaatetettu nainen kaivoi esiin pienen punaisen matkakameran ja räpsäytti kuvan. Minä ja matkakumppanini kävelimme ohi metrin päästä. ”Katso mitä tuo tekee! Ottaako se kuvia noista, herranjumala!” sanoin ystävälleni suomeksi, tuijotin naista ja tuhahdin vielä varmuuden vuoksi. Kai sentään ohikulkijoiden paheksunta saisi naisen tulemaan järkiinsä ja tajuamaan, ettei vieraiden alastomien ihmisten kuvaaminen lähietäisyydeltä ole kaikkein kohteliainta toimintaa? Tajuamaan, miltä se näyttää, kun joku ottaa kuvia alastomista pikkulapsista vanhempien selän takana?

Nainen jatkoi kuvaamista eläintarhakävijän oikeutuksella. En tiedä, huomasiko hän meitä ollenkaan. En usko, että hän muisti, että kuvan kohteeksi joutunut perhe oli ihmisiä kuten hänkin. Ja eläimiä, kuten hänkin.

Saunakulttuurin ansiosta suomalaisten on monia muita helpompi hyväksyä se, että pukeutumisnormit ja säädyllisyysvaatimukset ovat aina mielivaltaisia. On hupaisan helppoa mullistaa erimaalaisen ystävän maailmankuva perinpohjaisesti kertomalla, että käy vielä aikuisenakin saunassa vastakkaista sukupuolta olevien perheenjäsenten ja ystävien kanssa. Alasti? Alasti!

Peittämis- ja paljastamisasioissa ”minun maassani” -argumentti on jälleen lyömätön apu.

Matkustaessa on erityisen helppo nähdä, että mitään luonnollista, kiveen hakattua sääntöä siitä, mihin kohtaan ihmisruumista ihon paljastaminen on tarkoitus lopettaa, ei ole olemassa. Pukeutumisnormien vaihtelun näkee käytännössä, ja pääsee seuraamaan sitäkin, kuinka nopeasti uusiin normeihin itse tottuu uudessa paikassa. Kerron muutaman esimerkin.

Suomalainen ystäväni vietti pari kuukautta Marokossa, kunnes siirtyi lautalla Espanjan puolelle. Vastaantulevien naisten vartalonmyötäiset paidat, tavallista länsimaista kesämuotia, saivat silmät pullistumaan päästä.

Matkustin kaksi kuukautta Etelä-Intiassa ja lensin sitten Sri Lankaan. Siellä monet naiset käyttävät polvipituisia hameita. Sääret! Sääret! Sääret! mieleni kiljui, kun katselin Colombon katunäkymää lentokenttäbussin ikkunasta. Intiassa vain miehillä oli sääret, sikäli kuin tiesin.

Zipolite on pieni kylä. On ranta, ja siitä parinsadan metrin päässä kulkee tie. Kirjoittamaton sääntö on yksinkertainen: tiellä ei nakuilla, rannalla useinkin. Matka tieltä rannalle on siis minikoossa samanlainen reissu kuin siirtyminen Marokosta Espanjaan tai Intiasta Sri Lankaan. Näkyy ruumiinosia, jotka edellisessä paikassa peitettiin.

Toki sellainen herättää seksuaalisia mielikuvia, mutta lopulta näkyyn tottuu. Siihen asti seksuaalinen katse on katsojan päänvaiva, ei kohteen. Jokainen länsimainen nainen voi helposti testata ajatusta kuvittelemalla oikein uskonnollisesta maasta tulevan hartaan muslimin, joka matkustaa kesäiseen Eurooppaan ja näkee hulmuavat hiuksemme ja paljaat hartiamme. Sellaisen ihmisen silmissä me kaikki varmaan näytämme hävyttömiltä lutkilta. Mutta onko se meidän ongelmamme? Niinpä.

Sama logiikka, eri vaatteet: ihminen, jonka mielestä nudistit ovat pervoja, ajattelee yhtä itsekeskeisesti kuin se, joka väittää minihameeseen pukeutuvien naisten kerjäävän seksuaalista häirintää.

Voihan sitä halutessaan olla hysteerinen vaikka mistä, mutta siinä on se ongelma, että on vaikea tietää mihin lopettaa. Maailmassa on loppujen lopuksi aika vähän ihmisiä, jotka haluaisivat pukeutua tai pukea ketään muutakaan kokovartaloburkaan. Siitä huolimatta moni on valmis tuomitsemaan, osoittelemaan ja vähintään tekemään naurunalaiseksi ne, joiden pukeutuminen tai paljastelu ajautuu tuomitsijan oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mihin sen rajat sitten kenelläkin piirtyvät. Tällainen tuomitsija ei näe omaa nenäänsä pidemmälle.

Ette koskaan saa tietää, missä asussa kolumni on kirjoitettu.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>