“Laske jo, saatanan aurinko”: näin kiukuttelu pilaa reissun

riitely kadulla flickr cc alex de carvalho 607

Yhdessä matkustaminen on yksi ankarimmista tavoista koetella mitä tahansa ihmissuhdetta. Vasta silloin näkee, kuinka hyvin sitä todella tullaan toimeen. Olen päässyt todistamaan uskomattomia kuperkeikkoja kanssaihmisten luonteessa, kun kilometrit alkavat uuvuttaa tai kulttuurisokki nolottaa.

Riidat reissussa jakaantuvat kahteen ryhmään. Ensimmäinen kenkkuilukategoria on niin sanottu aivokemiariita. Aina nurkan takana vaanivat väsymys ja nälkä saavat toisinaan menettämään maalaisjärjen ja ruokkivat monenkin kärpäsen nopeasti härkäsen kokoiseksi. Kun ollaan melkein koko ajan yhdessä, tilaisuutta purkaa lapsellisiakaan tunteita sivistyneesti ei välttämättä tarjoudu.

En usko, että seesteisin ja valaistuneinkaan mietiskelijä on kokonaan turvassa nälkäkiukulta ja ylimmätkään ystävät sen aiheuttamilta kahnauksilta. Jokainen joutuu ennen pitkää katsomaan, kuinka sielunkumppani luhistuu, koska auringonlasku kestää liian pitkään (allekirjoittanut muutama viikko sitten, kun oli sovittu päivälliselle menosta heti pimeän tultua).

Yksi mielenkiintoinen nälkäkiukun muoto on kiukku siitä, että toisella ei ole nälkä. Se on tila, jossa tuntuu jostakin syystä käytännöllisemmältä vaihtoehdolta yrittää taikakeinoin loitsia nälkä myös matkakumppanille kuin työntää kaunis käsi reppuun ja kaivaa pähkinäpussi esiin, jotta jaksaa odottaa syömään menoa vielä hetken. Ks. maalaisjärjen menettäminen.

Jos sattuu minun laillani olemaan se, jolla on aina enemmän nälkä ja väsy, suosittelen paitsi valitsemaan huomaavaisen matkakumppanin myös vaalimaan hänen kanssaan toimintakulttuuria, joka ihannoi tervettä itsekkyyttä. On miljoona kertaa rakentavampaa sanoa ”minä otan torkut tässä ja nyt” kuin pinnistellä ja kyräillä, kunnes räjähtää. Ei hätää, kyllä tälläkin keinolla luultavasti saadaan viikon mökötyskiintiö täyteen – mutta ehkä sentään onnistutaan välttämään se, että tilanne lipsahtaa toisen, paljon vaarallisemman riitatyypin puolelle.

Puhun riidoista, jotka asettavat koko matkan tai jopa koko ihmissuhteen mielekkyyden vaakalaudalle. Onnellinen se, joka ei ole tällaista matkariitaa elämässään kokenut.

Kuten tiedetään, kotimaisemista poistuminen auttaa ihmistä katsomaan elämäänsä uudesta näkökulmasta. Moni menee maailmalle etsimään itseään, muttei ole tavatonta, että matkalaiset tulevatkin kadottaneeksi toisensa. Voi nähkääs tuntua yllättävän nerokkaalta vedolta panna parisuhteelle piste juuri silloin, kun ollaan pyöräilemässä yhdessä Euroopan halki, vaeltamassa viikon ajan kahdestaan kansallispuistossa tai ihastelemassa Ateenan nähtävyyksiä ensimmäistä kertaa. Jokin siinä houkuttaa, ettei enää koskaan näkisi sitä ainoaa ihmistä, jonka tuntee koko maassa.

Koska matkakumppanukset ovat usein kuitenkin käytännössä sidottuja toisiinsa – esimerkiksi kun ollaan korvessa ja telttoja on vain yksi – on pikku pakko palauttaa ennen pitkää rauha maahan. Mikään ei kuitenkaan estä eroamasta uudestaan, vaikka joka päivä. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Komiikkaa näistä tilanteista ei puutu, mutta saattaa mennä vuosia, ennen kuin sitä osaa itse arvostaa.

Flamingot tappelevat | (cc) LHG Creative Photography | kulkuri.org

Reissussa myös vähemmän läheiset ihmiset voivat tehdä toistensa elämästä todella kurjaa tai raivostuttavaa. Päädyin kerran liftaamaan Kööpenhaminasta Lontooseen kaverini kaverin kanssa, jota en tuntenut entuudestaan. En tiedä, miksi hän oli suostunut parikseni, koska alusta alkaen hän vastasi vitseihini ja ystävällisiin tutustumisyrityksiini enimmäkseen passiivis-aggressiivisella hiljaisuudella. En koskaan käsittänyt, mitä oikein tein väärin. Todennäköisesti hän purki silkkaa väsymystään ja jännitystään minuun, tuntemattomaan, kun oli liian ylpeä kertoakseen suoraan, mistä kenkä puristi.

Kahden vuorokauden jokaisena hetkenä minusta tuntui, että vitsini olivat typeriä ja hymyni hirveintä, mitä tälle ihmiselle oli koskaan tapahtunut. Koska olimme kahdestaan ja hän oli tuon matkan ajan ainoa ankkurini maailmassa, hän onnistui vetämään myös minut syvän alakulon valtaan.

Tällaiset kokemukset ovat saaneet minut tekemään kaikkeni, jotta uskaltaisin jatkossa jättäytyä yksin tilanteessa kuin tilanteessa. Huonon matkaseuran jälkeen mikään ei voisi tuntua yksinoloa suloisemmalta. Tähän saakka olen löytänyt maailmasta kokonaiset kaksi ihmistä, joiden kanssa lähtisin pitkälle matkalle hetkeäkään epäröimättä.

Suosittelen siis suhtautumaan suurella varauksella ensinnäkin hataran parisuhteen viemiseen maailmalle, toisekseen puolituttujen seuraan lyöttäytymiseen. Kolmas nyrkkisääntö on ryhmäkoko: siedettävän raja kulkee kolmen neljän hengen kohdalla. Sitä isommassa ryhmässä pelkkä peruskommunikaatio lähtee takkuamaan, ja jo ruokapaikan valinta menee rikkinäinen puhelin -tyyppiseksi kälkätykseksi ja tuhottomaksi veivaamiseksi. Yksi unohtaa lapasensa kauppaan, toinen haluaa jäädä valokuvaamaan roskiksia, kolmannella on koko ajan pissahätä. Jokaisen yksilöllisten tarpeiden toteuttaminen pitää huolen siitä, että aikaa mihinkään muuhun jää niukasti.

Harvalla meistä on oikeasti varaa, saati halua, tuhlata odotettua lomaa ja kallista matkaa ärsyyntymiseen ja riitelyyn. Vaikka ei välittäisi siitä, että toisilla on mukavaa, voi sentään ajatella, mihin itse haluaa matkallaan panostaa. Kun on varmistunut siitä, ettei matkalle valikoitunut seura vaaranna mielenterveyttä vakavasti, voi jo ennen matkaa miettiä yhdessä, miten sopua, tarpeiden huomioonottamista ja sujuvaa kommunikaatiota voisi reissun päällä vaalia.

Tässä muutama vinkki.

Varmista tiedonkulku. Kaikilla on oltava hallussaan kaupungin kartta ja hotellin yhteystiedot. Kun käännytään vasempaan, hoetaan, kunnes kaikki ovat varmasti kuulleet: ”Nyt käännytään vasempaan.” Usein yksi ryhmästä päätyy jonkinlaiseen johtaja-asemaan, mutta se ei tarkoita, että toisilla olisi oikeus valittaa hänelle tehdyistä päätöksistä tai siitä, etteivät muista missä hotelli on. Kun kaikki pysyvät (tai pidetään vaikka väkisin) kärryillä siitä, mitä on sovittu, myös tyytymättömyyttä on mahdollista ilmaista ennen kuin on liian myöhäistä. Jos ei välitä, on turha myöskään valittaa.

Kommunikoi tarpeistasi. Ylpeys ja marttyyriasenne romukoppaan jo kotona. Ei saa kiukutella ettei päässyt Louvreen, jos ei koskaan sanonut kenellekään haluavansa Louvreen. Arkaluontoisista tarpeista, kuten häämöttävästä turistiripulista tai paniikkikohtauksesta, kertomista voi harjoitella yhdessä: kun minä sanon näin, se tarkoittaa tätä, ja silloin sinä lupaat toimia näin.

Tee tarvittavat korjausliikkeet. Pidemmällä reissulla ehtii jo oppia, millaisissa tilanteissa riitoja tuppaa puhkeamaan. Ratkaisu voi olla pähkinäpussin ostaminen varalle tai vaikka se, että kielitaitoinen lupaa jatkossa kääntää kielitaidottomalle, mitä tarjoilija tai lipunmyyjä sanoi.

Ole itsenäinen ja itsevarma. Helpointa on jos kukaan matkustavaisista ei ole liian riippuvainen toisista, vaan jokaiselle on mahdollista hakeutua hetkeksi yksinäisyyteen tuulettamaan päätään. Itsenäisyyden tunnetta voi kohentaa perehtymällä esimerkiksi matkakohteen kieleen, maantieteeseen, liikennejärjestelyihin ja turvallisuustilanteeseen – siinäkin tapauksessa, että toiset tuntevat ne jo hyvin. Ihannetapauksessa jokainen roikkuu toisten seurassa vain niin pitkään ja sen takia, että viihtyy juuri siinä.

Matkustaminen voi myös lujittaa ihmissuhteita uskomattomalla tavalla. Parhaimmillaan koettelemukset (joihin myös keskinäiset riidat kuuluvat) jalostavat suhteen kauniiksi toveruudeksi, ”me vastaan maailma” -asenteeksi, jossa todella tuntuu, että yhdessä ollaan vahvempia kuin yksin, ehkä jopa enemmän kuin osien summa.

Tätä kirjoittaessani päässäni alkoi soida Vladimir Vysotskin Ystävän laulu (suom. sanat Juha Vainio). Muistakaa siis:

Mistä tunnet sä ystävän
onko oikea sulle hän
Anna tunturin selvittää
kuka viereesi jää.

 

Mistä tunnet sä ystävän? / graffiti | Maija Kauhanen | kulkuri.org

Kuva riitelevästä pariskunnasta (CC) Alex de Carvalho.
Kuva flamingoista (CC) LHG Creative Photography.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

1 kommentti

  1. Hei Maija. Jos tai kun tulet Nicaraguaan, ota yhteyttä.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>