Hanuman – erään apinan tarina

Hanumanin kasvot - Marko Kullanen - Kulkuri.org

Kuvaaja: Marko Kullanen.

Ostin tänään valkoista maalia ja siveltimen. Kyykistyn palmun juurella olevan kivilaatan eteen ja kirjoitan siihen ”Hanuman”. Silmistäni valuvat kyynelet, sillä laatan alla lepää rakas olento.

Tarina juontaa juurensa parin vuoden taakse, jolloin minä ja vaimoni rakensimme viidakkomajaamme Intiassa. Olin juuri hankkinut Thunderbirdin, jossa oli jykevä ”ukkossaundi”. Kun ajoi mäkeä alas tyhjäkaasulla, pyörä kehitti rytmikkään riffin, ikään kuin joku olisi soitellut bongoja tarakalla.

Ajelimme Bangaloreen johtavaa tietä, joka on kapea, mutkainen ja ruuhkaton. Tarkoitus oli ottaa tuntumaa uuteen pyörään ja poiketa 35 kilometrin päässä sijaitsevalla Hanuman-temppelillä. Emme ehtineet ajaa viittä kilometriä pitemmälle, kun näin tien varressa apinanpoikasen tolpan nokassa. Lähempi tarkastelu osoitti, että apinalla oli istuma-alustana pieni puulevy, johon se oli kahlittu metrin pituisella ketjulla.

Laitoin pyörän parkkiin, ja lähestyimme varovasti apinaa. Veijari oli rauhallinen, ihan kuin olisi tottunut ihmisiin. Cinderella kaivoi repustaan matkaevääksi ottamansa lassin, joka on paikallista luonnonjogurttia. Apina liukui tolpan nokasta ketjunsa kanssa alas ja tuli maistamaan. Se tykkäsi juomasta ja halusi lisää. Cinderella antoi kaiken, mitä mukana oli.

Apinan kiipeilypuu oli moottoripyöräkorjaamon edessä, mutta paikalla ei näkynyt ihmisiä. Arvelimme, että oli lounastauko, ja päätimme odottaa että joku tulisi paikalle kertomaan, miksi luontokappale oli sidottu lyhyeen liekaan. Varttitunnin kuluttua paikalle tuli kolme nuorta miestä. Paljastui, että apina oli puolitoistavuotias ja että se oli ollut vuoden verran mekaanikon lemmikkinä.

On hyvin harvinaista, että apinaa pidetään lemmikkinä. Villieläimen pitäminen on kiellettyä, ja apinoihin liittyy myös uskonnollisia tabuja.

Cinderella kysyi mikä olisi apinan hinta, jos haluaisimme ostaa sen. Mekaanikko mietti hetken ja sanoi hinnaksi 8 000 rupiaa. Sitten Cinderella kysyi, haluaisinko minä apinan. ”Öh, joo”, vastasin. Tämä kuvastaa hyvin intialaista päätöksentekoa. Oli kyse pienestä tai suuresta päätöksestä, niin yleensä se tehdään sekunnissa. Vasta seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla aletaan miettiä päätöksen seurauksia ja kenties katua asiaa.

Päätös ostaa apina oli minulle kuitenkin helppo. Olin toivonut itselleni apinaa siitä lähtien, kun lapsena näin Peppi Pitkätossu -elokuvassa Herra Tossavaisen. Toisaalta apinan kohtalo tolpan nokassa oli niin julma, että melkein mikä tahansa vaihtoehto oli parempi.

Cinderella alkoi kertoa tarinaa aikaisemmasta apinastaan, mikä sai mekaanikon liikuttumaan. Lopulta kauppahinnaksi muodostui 3 000 rupiaa, alle 50 euroa. Se vastasi luultavasti mekaanikon kuukausiansiota. Kävimme nostamassa automaatilta rahaa, ja paluumatkalla sydämeni pamppaili Thunderbirdin bongojen tahtiin, kun ajattelin, että pian meillä olisi apina!

Saimme kaupanpäällisiksi talutushihnan sekä pienen korin, johon laittaa apina matkan ajaksi. Huomasin, että mekaanikon silmäkulma oli kostea, kun teimme lähtöä.

Hanuman ajaa moottoripyörää - Marko Kullanen - Kulkuri.org

Kuvaaja: Marko Kullanen.

Kirputus käynnissä - Juha Hämäläinen - Kulkuri.org

Kotiin päästyämme ristimme uuden perheenjäsenen Hanumaniksi – hindujen apinajumalan mukaan. Seuraavana päivänä oli tulossa suomalaisia vieraita, ystäväpariskuntamme Marko ja Iris. Lähetin Markolle tekstiviestin, jossa kerroin, että heitä odottaa yllätys.

Hanuman sai iltapalaksi pari banaania, jotka se söi rauhallisena kuin olisi ollut perheemme jäsen jo kauan. Koska rakennustyöt olivat kesken, me yövyimme teltassa, mutta siellä apina ei oikein viihtynyt. Cinderella tiesi kertoa, että apinoilla on tapana nukkua puussa. Niinpä haimme pitkän köyden ja sidoimme sen Hanumanin selän ympäri kulkeviin nahkavaljaisiin. Sitten Hanu kiipesi yöksi palmuun.

Aamulla huomasin, että köysi oli takertunut palmujen oksiin eikä Hanu pystynyt liikkumaan. Menin ja pelastin apinan puusta. Se oli niin iloinen päästessään maan kamaralle, että melkein hyppi tasajalkaa. Ehkä se oli eniten iloinen siitä, että huomasi päässeensä hyvään perheeseen. Vaihdoin köyden talutushihnaan ja lähdimme aamiaiselle. Hanuman istui moottoripyörän tankin päällä, eikä sitä pelottanut lainkaan, vaikka ajelin lopulta aika lujaa.

Ravintolaan päästyämme kaikki katsoivat kummissaan. Heille olisi riittänyt kylliksi tuijottamista pelkässä valkoihoisessa turistissa, mutta nyt turistilla oli lisäksi apina mukanaan. Hanuman istui omalle tuolilleen, ja tarjoilija toi sille oman lautasen. Kun annokset tulivat pöytään, Cinderella antoi apinan nousta pöydän kulmalle, jotta se yletti syömään lautaseltaan. Se oli liikuttava näky, kun Hanu pisteli pienillä siroilla sormillaan riisiä poskeensa – ihan kuin paikalliset asiakkaat, jotka hekin syövät sormin.

Kun teimme päivän ostoksia, niin joka puolella kuului sana manga. Se tarkoittaa kannadan kielellä apinaa. Hedelmäkojulla Hanu sai hepulin ja otti käteensä kaiken mikä eteen osui. Cinderella joutui pitämään sitä pannasta kiinni samalla kun teki ostoksia.

Iltapäivällä vietimme siestaa riippukeinussa. Hanu istui vatsani päällä, ja yhtäkkiä se siirtyi ylemmäksi ja alkoi kirputtaa hiuksiani samaan tapaan kuin apinat toisilleen tekevät. En enää pelännyt yhtään, että se olisi purrut minua. Luottamus oli syntynyt yhden vuorokauden aikana. Hanu huitaisi muutaman nopean liikkeen ja sitten perään yhden pidemmän, niin kuin olisi heittänyt kirpun pois.

Myöhemmin Marko ja Iris saapuivat leirille. Vaikka he olivat jo tottuneet siihen, että meidän elämässä sattui ja tapahtui, niin apinan näkeminen oli jotakin uutta ja ihmeellistä. Leikittyämme iltapäivän apinaleikkejä menimme illan hämärtyessä laguunille uimaan.

Oli täydenkuun aika, ja kuu oli jo taivaalla auringon vasta laskiessa. Hanuman oli sidottuna valjaistaan laiturille mutta alkoi uikuttaa, kun joutui olemaan yksin. Niinpä Cinderella kantoi apinan veteen ja päästi sen uimaan kohti rantaa. Siitä se ei oikein pitänyt, muttei tuntunut olevan pahoillaankaan. Se ravisteli turkkinsa kuivaksi ja kyyhötti laiturilla vähän hämillään.

Marko ja Iris nukkuivat naapuritalossa, minä Cinderellan kanssa teltassa ja Hanuman palmussa. Aamulla päätimme lähteä meren rantaan, sillä rutiineihimme kuului uida kilometri kuntouintia ennen aamiaista. Totesimme, ettei apinaa voinut ottaa mukaan, koska sen valjaita ei olisi saanut autiolla rannalla mihinkään kiinni. Sidoimme Hanun pitkän köyden päähän, jotta se voisi loikata puuhun, jos koira tai muu vihollinen osuisi paikalle.

Palattuamme rannalta köysi oli paikoillaan, mutta apinaa ei näkynyt missään. Se oli karannut! Samassa Marko ja Iris kävelivät paikalle. Kerroin huolestuneena tilanteen. Apina oli tuntunut viihtyvän kanssamme, mutta ehkä sitä sittenkin kiinnostivat enemmän lajitoverit ja vapaus. Kirosin mielessäni, kun en ollut sitonut solmua huolellisemmin.

Päätimme lähteä etsimään apinaa, jos se olisi sittenkin jossakin lähellä. Minä otin alle Bulletin ja lähdin kohti merenrantaa, Marko otti Thunderbirdin ja lähti laguunin suuntaan, Cinderella ja Iris jalkautuivat lähimaastoon.

Rannalla ei näkynyt muuta kuin vaeltelevia lehmiä. Ajoin takaisin kylätielle. Kohta myös Marko palasi, ja tankin päällä istui Hanuman! Se oli lähtenyt etsimään meitä laguunilta. Kuultuaan Thunderbirdin tutun saundin se oli juossut pyörää kohti ja hypännyt tankille istumaan.

Siitä hetkestä lähtien Hanuman sai kulkea vapaana. Se oli selvästi hyväksynyt uudisperheensä, ja tuntui, että meistä oli tullut erottamattomat. Se oli täynnä riemua, kun sai liidellä vapaana palmujen latvoissa. Se oli kuin liito-orava, kun se hyppeli oksalta toiselle. Kaikki olivat taas huojentuneita.

Mieleeni muistui Ramayana-eepoksen kertomus, jossa paha Ravan-demoni ryöstää Aydahayan ruhtinaan puolison. Rama-ruhtinaan uskollinen palvelija, Hanuman – puoliksi apina, puoliksi jumala – auttaa isäntäänsä ja kerää koolle apinasoturit, jotka pelastavat puolison demonin kynsistä.

Rama - Juha Hämäläinen - Kulkuri.org

Hanuman Cinderellan olkapäällä - Marko Kullanen - Kulkuri.org

Kuvaaja: Marko Kullanen.

Eräänä päivänä Marko ja Iris tulivat kaupungilta ja toivat Hanulle lahjaksi tuttipullon. Siitä tuli apinalle mieluinen lahja, johon ravintolassa käydessämme laitettiin mehua tai kokista. Toisella kädellä apina söi riisiä lautaselta ja kaksin käsin tuttipulloa pidellen hörppäsi kokista perään. Se sai monet naurut aikaan, ja varsinkin lapset olivat aina haltioissaan.

Varsin pian meistä tuli kuuluisia koko Honnavarin pikkukaupungissa; moottoripyöräilevä turisti, jonka niskan päällä istuu apina. Se herätti jopa kunnioitusta, sillä apina on hinduille niin vahva symboli. Myös muslimit tuntuivat pelkäävän sitä.

Hedelmäkojujen pitäjät tottuivat siihen, että maksoimme hieman ylimääräistä, mikäli Hanu sai apinanraivarin. Kaikilla oli hauskaa, se oli kuin sirkuselämää. Show’n jälkeen vietimme kotona laatuaikaa lojumalla riippukeinussa. Hanu suoritti oman “monkey business” -kirputuksensa, kunnes sen pää valahti ja koitti iltapäivän siesta.

Osasi se olla tuhmakin. Sen suurta huvia oli varastaa hammasharja ja kiikuttaa se korkealle oksalle. Siellä se hyppeli tasajalkaa huulet mutrulla ja äänteli kuin Tarzan-elokuvien simpanssi Cheetah. Kerran se nappasi kännykkäni, purki sen palmun oksalla palasiksi ja heitteli alas pala kerrallaan. Se tiesi tasan tarkkaan, mikä oli kiellettyä, mutta ei sitä veijaria voinut pahemmin kurittaakaan.

Eräänä päivänä ajoimme tapaamaan Lucasia, jonka koti on kilometrin päässä meiltä. Tapansa mukaan Hanuman istui bensatankilla ja katseli maisemia. Päästyämme Lucasin talolle jäin Hanun kanssa tien varteen odottamaan, kun Cinderella meni toimittamaan asiaansa. Tontille pitää mennä varoen, sillä ”tappajakoirat” saattavat tervehtiä puremalla vierasta nilkkaan. Niin oli hiljan käynyt eräälle naiselle.

Pyörän päällä tuli paikallaan pysyen kuuma, ja toivoin Cinderellan suoriutuvan nopeasti. Yhtäkkiä Hanu säpsähti ja hyppäsi tielle. Koirat olivat huomanneet apinan ja tulleet ulos tontilta. Hanu ylitti tien ja kiipesi sähköpylvääseen pakoon.

Cinderella palasi pikaiselta asialtaan ja yritti maanitella Hanua laskeutumaan tolpasta. Se tuli Cinderellan harteille, mutta hyppäsi tolppaan takaisin, kun koirat alkoivat haukkua. Minä yritin hätistellä koiria kauemmaksi.

Hanuman hyppäsi taas alas ja lähti ylittämään tietä. Samalla näin lähestyvän kuorma-auton. Hanu jäi keskelle tietä ja tuijotti koiria peloissaan. Katsoin kauhuissani, että eikö se huomaa takana tulevaa autoa. Huusin: ”Hanuman!” Samassa kuorma-auton etukulma osui apinaan. Juoksin paikalle ja totesin apinan pään menneen murskaksi. Silloin toinen koira ehti paikalle ja lähti retuuttamaan kuollutta apinaa. Juoksin koiran perään, huusin ja olin niin vihainen, että olisin voinut potkia siltä pään tohjoksi. Koira luovutti saaliinsa. Otin verta vuotavan apinan syliini ja aloin itkeä.

Pari vuotta sitten hautasimme apinan tähän palmun juurelle. Viime vuonna hankin muistokiven, ja nyt kirjoitan siihen nimen. En kirjoita päivämääriä, koska kukaan ei tiedä sen syntymäaikaa. Kirjoitan vain nimen, Hanuman. Vaikka tapahtuneesta on jo aikaa, en voi välttyä kyyneliltä, kun muistelen kaikkea, mitä ehdimme yhdessä kokea.

Välittömästi hautaamisen jälkeen tapahtui jotakin mystistä. Kun olin sirotellut hiekan apinan ruumiin päälle ja kävelin lapio kädessä puutarhassamme olevan kobrapatsaan ohi, näin kuinka pikkusormen paksuinen käärme keinutti vartaloaan patsaan päällä aivan kuin olisi tanssinut surutanssia. Huusin Cinderellalle, että tulisi katsomaan. Kiiruhdin hakemaan kameran, mutta kun palasin, käärme oli jo poissa. Se oli hävinnyt yhtä salaperäisesti kuin oli ilmestynytkin.

Asetan muistokiven viereen pienen kimpun kukkia ja sytytän Hanulle suitsukkeen palamaan. Katselen kuinka savu hitaasti leijailee kohti taivasta. Toisinaan mieleeni tulee naiivi ajatus, että siellä se nyt vapaana liihottaa, lentäjänlakki päässään ja lasit silmillä.

Vaikka se oli vain pieni apina, sen henki elää kanssani. Se symboloi minulle vapautta. Useimmiten se tulee mieleeni silloin, kun teemme lähtöä jollekin pitemmälle reissulle. Kun tavarat on sidottu tarakalle ja istahdan Bulletin satulaan, tunnen kuinka Hanuman istuu taas harteillani. Sanon sille: ”Here we are on the road again.” Ja Hanuman vastaa: ”Yes, here we are, my friend.”

 

Yksinäinen moottoripyörä rannalla - Juha Hämäläinen - Kulkuri.org

Hanuman joella - Juha Hämäläinen - Kulkuri.org

Tarina on julkaistu alun perin pidemmässä muodossa Juha Hämäläisen Findiana Jones -matkakirjassa. Kirjailija on itse laatinut lyhennetyn version Kulkuria varten.

Valokuvat ovat Juha Hämäläisen ottamia, jos ei toisin mainita.

Mainos
Haluatko lukea Juha “Hämis” Hämäläisen matkakirjan Findiana Jones: Kahden maan kansalainen? Klikkaa itsesi tästä Adlibris-kirjakauppaan.

Juha Hämäläinen

Moottoripyörän selässä matkustava seikkailija, uutisleikkaaja ja vapaa kirjoittaja. Viettää kesät Suomessa, talvet Intiassa. Kehittelee vaimonsa kanssa joogatunteja ja muita intialaisia puuhia suomalaisten iloksi.

Viimeisimmät julkaisut: (katso kaikki)

Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>