Pelkoa ja inhoa Nicaraguan ainoassa Apple-huollossa

Utilan satama Nicaraguassa - Maija Kauhanen - Kulkuri.org

Jälkikäteen ajatellen paniikki olisi ehkä iskenyt pahemmin, jollen olisi ollut sinä aamuna krapulassa ja jollei pienellä Karibian saarella olisi satanut kaatamalla. Univelka ja kaikkialle tihkuva kosteus kietoivat minut armeliaan epätodelliseen pumpuliin, jossa tuskin ymmärsin kuinka katastrofaalista oli, ettei tietokoneeni, 13-tuumainen MacBook Air vuosimallia 2011, mennyt virtanapista päälle.

Minä ja kaksi ystävääni olimme vankeina Hondurasiin kuuluvalla Utilan saarella, koska lautat eivät myrskyn vuoksi kulkeneet. Oli lauantai, ja sillä viikolla kaksi meistä oli ehtinyt olla vatsataudissa ja yhden pankkikortti oli lakannut toimimasta. Oma tietokoneeni ei myöskään ollut ensimmäinen vaan jo toinen etätöillä elävän matkaseurueemme tietokone, joka sanoi sopimuksen irti samalla viikolla. Uskomatonta, mutta totta.

Olimme kuitenkin siinä onnekkaassa asemassa, että heti myrskyn laannuttua saatoimme sanoa: paskat tästä, lähdetään Nicaraguaan. Yhden seurueemme jäsenen piti joka tapauksessa olla reilun viikon päästä Costa Ricassa lentääkseen kotiin Yhdysvaltoihin. Minulla ja toisella suomalaisella ei ollut sitoumuksia mihinkään suuntaan – no, paitsi hirveä määrä töitä tehtävänä Suomeen.

Seuraavana päivänä otimme aamukuudelta lautan mantereelle – tällä kertaa kukaan ei oksentanut, mitä voi pitää ensimmäisenä merkkinä onnemme kääntymisestä – minkä jälkeen istuimme koko päivän ensin bussissa La Ceibasta Tegucigalpaan ja sitten Tegucigalpasta Leóniin vanhassa pakettiauton kotterossa, jossa oli kymmenkunta reppureissaajaa ja englannintaidoton kuljettaja Kelvin. Kelvin kaahasi ennakkoluulottomasti siksakkia oman ja vastaantulevien kaistan väliä kiertääkseen tiessä ammottavat kuopat. Saat pitää minua kädestä, sanoin vierustoverilleni.

Hondurasin ja Nicaraguan rajalla joku täti mittasi meiltä kaikilta otsasta kuumeen varmistaakseen, ettemme tuoneet maahan ebolaa. Parkkipaikalla lojui koiran raato. Deadlineen oli kolme viikkoa. Olin ottanut edellisen varmuuskopion romaanisuomennoksestani kuukautta aiemmin.

Seuraavana päivänä jätin toiset Leóniin, körötin minibussilla Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan ja asetuin taloksi hostelliin. Koko maan ainoa Apple-huolto lupasi järjestää minulle diagnoosin ja kustannusarvion 24-48 tunnin kuluessa. Entä jos siinä menee pidempään? kysyin, koska tiesin, miten asiat toimivat. Ei siinä mene, huoltoliikkeen työntekijä Claudia vakuutti lempeällä, miellyttävällä äänellään. Me lähetämme sinulle sähköpostia.

Se oli maanantaina. Sen viikon ajan vain odotin ja odotin Managuan hostellilla hikoillen ja älypuhelintani tuijottaen. Huoltoliike ei ikinä ottanut yhteyttä lupaamaansa ajankohtaan mennessä, mikä se sitten milloinkin oli (huomisaamuna, iltapäivällä, kymmenen minuutin päästä). Soittelin itse liikkeeseen koko ajan vihaisempana, epätoivoisempana ja anelevampana ja maksoin hostellille seuraavasta yöstä joka aamu ennen check out -aikaa. Torstaina tiesin jo sentään, että emolevy oli rikki ja että uusi maksaisi vähintään seitsemänsataa Yhdysvaltain dollaria. En enää kaivannut muuta kuin tarkan kustannusarvion voidakseni mennä hakemaan rikkinäisen koneen, ostaa uuden paljon halvemman ja palata ystävieni luokse Leóniin.

Olin menettänyt kykyni nukahtaa ennen aamukahta ja nukkua yli aamuseitsemän, ja jopa osan ruokahalustani, mikä oli minulle täysin ennenkuulumatonta. Tiedättekö, millaista on tarkistaa sähköpostinsa viiden minuutin välein viiden päivän ajan? Rakoileva mielenterveyteni oli tyhjiä lupauksia latelevan nicaragualaisen Apple-huollon käsissä.

Perjantaina pakkasin viimein rinkkani – joku huonetoveri oli varastanut meikkipussistani pullon Calvin Kleinin hajuvettä – ja lähdin ostamaan uuden tietokoneen. Hoidin asiani huterasti espanjaksi. Disco duro 500 gigas, muy bien. Sama se, en olisi tehnyt sitä yhtään asiantuntevammin, vaikka kaupassa olisi puhuttu suomea. Käyttöjärjestelmä oli Windows 8.1 ja sen kielenä Nicaraguan espanja. Tietokone oli jo uutena tuskallisen, pelottavan hidas. Olin tottunut työskentelemään MacBookilla. Vaihdoin näppäimistön asetukset niin, että ñ-kirjainta painamalla sai ä-kirjaimen. 

Nicaraguasta ostettu kannettava tietokone - Maija Kauhanen - Kulkuri.org

Seuraavana aamuna Leónissa soitin Apple-huoltoon uudestaan saadakseni tietää, että Claudia oli kuin olikin lähettänyt kustannusarvion minulle edellisenä päivänä! Huusin helpotuksesta puhelimeen suoraa huutoa. Tietenkään en ollut edes tarkistanut roskapostikansiota ikiaikoihin, koska miten olisin voinut tietää, että huoltoliike yhtäkkiä pitäisi kolmannen tai neljännen lupauksensa lähettää kustannusarvio ”huomenna”?

Tuomio: emolevyn vaihtaminen maksaisi veroineen kunnioitettavat 1100 taalaa, minkä lisäksi huoltoliike joutuisi tilaamaan sen ulkomailta ja siihen menisi kolme viikkoa, mutta se oli hinnan huomioon ottaen samantekevää. Kiinnostavampi tieto oli se, ettei koko suuressa ja mahtavassa Nicaraguassa voitu palauttaa tiedostoja minun MacBookiltani. Siihen tarvittiin erityisiä laitteita, joita Nicaraguassa ei ollut. Uskoin sen kyllä, olinhan tekemisissä maan ainoan Apple-huollon kanssa. En halua edes puhua siitä, kuinka valtava osa tiedostoistani oli olemassa ainoastaan MacBookini kiintolevyllä. Hyvänen aika, ainakin ne sentään olivat vielä tallessa. Arveliko Claudia, että tiedostot voitaisiin palauttaa Yhdysvalloissa? (Näin jälkikäteen ajatellen vähän tyhmä kysymys, mutta voin vakuuttaa, että niissä olosuhteissa pessimismini kävi täydellisesti järkeen.)

Kyllä, Claudia sanoi heti. Mielessäni alkoi hahmottua suunnitelma.

Kymmenen päivää myöhemmin lensin Costa Ricasta Yhdysvaltoihin. Minulla oli ollut mielessä hauskempiakin tapoja käyttää säästöjäni, mutta halusin unenlahjani takaisin. Valintani oli Coloradon Denver, sen saman amerikkalaisen ystävän koti, joka oli viikkoa aiemmin itse palannut samaa reittiä pohjoiseen.

Paksu lumivaippa peitti Denveriä. Heti ensimmäisenä päivänä tarvoin huoltoliikkeeseen, jolla oli ylelliseltä kuulostava nimi, The Mac Spa. Kaksi päivää myöhemmin sen työntekijä oli jo palauttanut kaikki tiedostoni ulkoiselle kovalevylleni ja antanut vielä säälialennusta. Hän tiesi kuinka kaukaa olin tätä varten tullut, enkä epäile yhtään, ettenkö ollut ilmiselvä hermoraunio.

Lisää ihanuutta oli luvassa. Olin ollut aikeissa jättää läppäriparkani Mac-kylpylään kierrätykseen, mutta katseltuaan vierestä, kuinka pyysin saada nähdä sen vielä kerran ja hyvästelin sitä kyynelsilmin, asiantuntijat kannustivat minua viemään sen vielä varmuuden vuoksi virallisten Apple-lääkärien tutkittavaksi. He jopa varasivat minulle ajan sinne puolestani, hermoraunio kun olin ja yhä syvän pessimismin kourissa.

Pian löysin itseni ison ja kiiltävän kauppakeskuksen ruuhkaisesta Apple-kaupasta töllistelemästä menoa kuin viidakosta putkahtanut apina. Ihmiset ympärillä testailivat iPadeja iloisina ja huolettomina, minä puolestani luovutin kovia kokeneen koneeni vastentahtoisesti teknikolle ja jäin odottamaan diagnoosia kämmenet hioten ja sydän hakaten.

Kuten todettua, turvallisuudentunteeni oli tässä vaiheessa lievästi sanottuna kolhuilla, joten pelkäsin aidosti, että virallisen Apple-liikkeen työntekijä varastaisi koneeni. Katoaisi takaovesta kone kainalossa taakseen katsomatta. Saa nauraa.

Teknikko – Apple-kielellä ei sen enempää eikä vähempää kuin Genius eli nero, nuori mies jolla oli pitkä tukka ja kovaääninen nauru – kuitenkin palasi kymmenen minuutin kuluttua. Muistatteko, kuinka nicaragualaiselta huoltoliikkeeltä kesti viisi päivää toimittaa minulle diagnoosi ja kustannusarvio? Jenkkiteknikko oli tehnyt saman sillä aikaa, kun istuin keskellä Apple-kaupan kuhinaa kynnet upotettuina ihoon. Unen puutteesta verestävät silmäni tavasivat paperista, että korjauksen hinnaksi tulisi alle kolmesataa dollaria. Nyt toljotin teknikkoa kuin halolla päähän lyöty gorilla. Mies kehtasi vielä kysyä, haluanko siis jättää koneen huoltoon. ”Kyllä kiitos”, sain sanottua. Apple-neron hohotus seurasi minua kävellessäni ulos kaupasta kuin unessa. Menin ostamaan uuden pullon samaa hajuvettä, joka minulta oli varastettu Managuassa.

Eräs vapaaehtoisvoimin toimiva pyöräpaja Denverissä saa pian lahjoituksena lähes uuden kannettavan PC:n, jossa on espanjankielinen käyttöjärjestelmä ja Kulkuri.org-tarra.

Ilman tätä omituista reissua reissun sisällä olisin viettänyt kahdeksan tai yhdeksän kuukautta putkeen köyhissä maissa. Suoraan sanottuna olin täysin haltioissani ensimmäiseen maailmaan pääsemisestä, vaikka samalla sätin vähän itseäni siitä, millainen vauva ja nynny olin asian suhteen. Mutta hitot, ainakin osaan arvostaa. Voi kyllä, osaan arvostaa! Kolme viikkoa täällä oltuani voin sanoa, että Amerikan Yhdysvallat on edelleenkin juuri se säihkyvä ihmemaa, johon ajattelin matkustavani. Syliini ripottelee tuntemattomien pieniä, ystävällisiä eleitä. En joudu käyttämään kyynärpäätaktiikkaa mahtuakseni bussiin. Entä tavarat! Olen kehitysmaamoodissa ja pikkuisen suojaton kaupallisen ärsykepommituksen edessä. ”Tajuatteko te edes, kuinka monenlaisia laastareita täältä saa!” huusin isäntäparilleni, kun olin käynyt ensimmäisen kerran apteekki ja kosmetiikkakauppa Walgreensilla. Jos olen ajatuksissani, heitän edelleenkin vessapaperin kolmannen maailman tapaan roskikseen enkä pönttöön. Mutta jossakin kohtaa näitä kolmea viikkoa olen lakannut luulemasta kovia ääniä laukauksiksi. Nukun yöni makeasti aamuun asti, ja suomennos on valmis. Huomenna lähden takaisin Nicaraguaan, ja kuolleista herännyt MacBook seuraa mukanani todisteena siitä, että ensimmäinen maailma on totta.

Kahvia ja rakas MacBook denveriläisessä diginomadien kahvilassa - Maija Kauhanen - Kulkuri.org

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>