Harhaluoteja San Pedro Sulan kaduilla: Tällainen on maailman murhapääkaupunki

Painaudun kyyryyn vaatekaapin perälle ja pidän pääni alhaalla. Tunnen sydämenlyönnit kurkussani. Amerikkalainen kaverini konttaa hänkin sisään komeroon.

”Näin, miten sängylle putosi rappausta. En ole ihan varma, mutta se taisi olla luoti. Oli se luoti”, hän sanoo.

”Ei, jumalauta. Miksi? Mitä täällä tapahtuu? Mitä jos joku yrittää tulla sisään?”

”En minä tiedä. Odota, pitää miettiä.”

”Ryömitään kylpyhuoneeseen, sieltä pääsee myös hollantilaisten huoneeseen. Jos joku tulee sisään, me voimme paeta sinne.”

”Okei. Mennään. Yksi, kaksi, kolme.”

Livahdamme kyyryssä ulos vaatekaapista ja sisään kylpyhuoneen ovenraosta. Rävellän oven lukkoon. Iskemme selkämme viileää kaakeliseinää vasten ja lysähdämme vierekkäin lattialle. Rauhoittelemme hengitystämme ja kuulostelemme ääniä. Vessan pienen räppänän läpi ei kuulu mitään. Ei autoja, ei laukauksia. Ulkona on hiljaista.

Tervetuloa San Pedro Sulaan, gringot.

San Pedro Sula on hiljainen, ankea ja pahaenteinen suurkaupunki

Hondurasin toiseksi suurimman kaupungin kadut eivät kuhise elämää. Väli-Amerikan kaupungeille tyypilliset ruokakojut ja pienet kioskit loistavat alkuillasta poissaolollaan. Liiketilojen ovet on lukittu ja panssaroitu. Vain suuret kansainväliset ketjuravintolat pitävät ovensa auki. Medinan pahamaineisen naapuruston nurkilla pyörii satunnaisia kodittomia. Yli neljäsosa kaupungin asukkaista on työttömiä.

Keskipäivän helteessä tunnelma on miltei samanlainen kuin illallakin, tosin päivisin liikkeellä on myös runsaasti aseistettuja poliiseja, sotilaita ja vartijoita. Pistoolit, haulikot, rynnäkkökiväärit ja autojen lavoille nostetut konekiväärit pitävät yllä kauhun tasapainoa, joka on valmis repeämään hetkenä minä hyvänsä tulitaisteluksi. Reppureissaajien hostellia ympäröi korkea muuri ja piikkilanka-aita.

Keskusaukiolla parveilee kaupustelijoita, epävirallisia rahanvaihtajia ja jopa ihan vain satunnaisia kaupunkilaisia lepäilemässä puiden varjossa tai katedraalin portailla. Illansuussa aukiokin tyhjenee.

San Pedro Sula on ollut jo neljän vuoden ajan maailman väkivaltaisin kaupunki – jos emme huomioi varsinaisia sotatoimialueita, kuten Irakia. Tosin todellisuudessa myös tämä kaupunki on vain askeleen päässä avoimesta sotatilasta. Ilmassa on odottava tunnelma. Hiljaisuus roikkuu katujen yllä epätodellisena ja uhkaavana. Jostakin kaukaa kiirii pamahdusten sarja. Ovatko ne laukauksia? Vai oliko stadionilla sittenkin tänään jalkapallo-ottelu ilotulituksineen?

Eräänä iltana käymme ulkona. Täytyyhän suurkaupungissa elämää olla. Sisustuksensa puolesta baari voisi olla poimittu suoraan keskeltä eurooppalaisen pääkaupungin trendilähiötä. Tunnelma on kuitenkin kireä ja vaitonainen. Pöydät ovat tyhjiä. Portsari syleilee haulikkoaan. Täällä ei selvästi ole paljon syytä juhlaan.

 

Piikkilanka-aita reunustaa monia pihamuureja - Kulkuri.org

Luxxor-kasinon vartija - kulkuri.org

Ase ei tee ihmisestä aina yrmyä. Kuvassa myhäilee kasinon vartija.

San Pedro Sulan hallinnasta taistelevat Los Angelesin katujengit ja korruptoitunut sotilaspoliisi

San Pedro Sulassa murhattiin viime vuonna 171 ihmistä sataatuhatta asukasta kohden. Se on melkein puolet enemmän kuin maailman toiseksi väkivaltaisimmassa kaupungissa, Venezuelan Caracasissa.

Väkivaltaisuuksien takana piilee yllättävä moottori: Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä. San Pedro Sulan jengit eivät nimittäin ole mitään kotikutoisia porukoita, vaan monet rikolliset ovat keränneet kannuksensa Los Angelesin kaduilla ja Kalifornian vankiloissa. Esimerkiksi amerikkalaiset 18th Street Gang ja Mara Salvatrucha käyvät San Pedro Sulassa katkeraa sotaa. Ja mitä enemmän jengit Hondurasissa sotivat, sitä useampi paikallinen pakenee konfliktia Yhdysvaltoihin, eksyy vankiloihin ja päätyy osaksi järjestäytynyttä rikollisuutta – ja niillä eväin varustettuna karkotetaan maasta takaisin Väli-Amerikkaan. Kyseessä on noidankehä. Yhdysvallat toimii San Pedro Sulan lähiösotien koulutusleirinä.

Hondurasin poikkeuksellisen löyhät aselait näkyvät kaupunkikuvassa. Vaikka arviolta 70 prosenttia maan miltei miljoonasta tuliaseesta on laittomia, aseen kantaminen esillä on käytännössä ongelmatonta. Lupia kysellään vain harvoin. Tuliaseet ovat mukana menossa niin kaduilla kuin ravintoloissa ja joukkoliikennevälineissäkin. Rikolliset saavat varusteensa pääosin Yhdysvalloista – tosin myös Hondurasin hallituksen asevarastoista katoaa säännöllisesti aseita.

Naapurimaa El Salvador on eräs maailman väkivaltaisimmista maista. Vuodesta 2012 saakka maan rikollisjärjestöt ovat kuitenkin onnistuneet pitämään yllä horjuvaa aselepoa. Tämä on tehnyt maasta hieman aiempaa turvallisemman. Hondurasissa kehitys on ollut täysin päinvastainen.

Vuoden 2009 sotilasvallankaappaus ajoi maan anarkiaan ja räjäytti jengisodan täysin hallitsemattomiin mittoihin. Demokraattisen järjestelmän palauttamisesta huolimatta poliitikot eivät ole onnistuneet rauhoittamaan tilannetta uudestaan. Rikolliset ovat muodostaneet monissa lähiöissä varjohallinnon, joka kerää hallitsemiensa alueiden asukkailta suojelurahaa. Toisinaan jengit myös hallitsevat ja rahoittavat paikallisia sairaaloita ja kouluja. Lisätuloja saadaan raskaasti aseistetuista tietulleista, ryöstöistä ja pienimuotoisesta huumekaupasta.

Kansainväliset huumekartellit kuumentavat alueen tilannetta entisestään. La Ceiban sataman kautta Hondurasiin saapuu vuosittain arviolta 140–300 tonnia kolumbialaista kokaiinia, joka kuljetetaan edelleen kohti Meksikoa ja Yhdysvaltoja. Katujengit eivät itse ole kokaiinin salakuljetusbisneksen takana, vaan pääosaa näyttelevät kansainvälisten kartellien ohella Hondurasin maaseudun vauraat rikollissuvut. Nämä suvut kuitenkin ulkoistavat usein likaisen työn lähiöjengeille, jotka pääsevät näin osallisiksi huumemarkkinoilla liikkuvista isoista rahoista.

Tilannetta ei helpota se, että Hondurasin poliisi on eräs korruptoituneimmista poliisivoimista maailmassa. Kansainväliset järjestöt ovat toistuvasti syyttäneet poliisia kidutuksista, raiskauksista ja joukkomurhista. Käytännössä Hondurasin poliisi on yksi rikollisorganisaatio muiden joukossa. Ongelmatilanteissa reissaajankaan ei kannata liikaa luottaa virkavallan apuun.

Myös Hondurasin oikeuslaitos on täysin hampaaton. Miltei kaikki San Pedro Sulan henkirikokset jäävät selvittämättä ja tuomitsematta. Kaupunki on avoin sotatanner, jossa pätevän rikostutkinnan suorittaminen on mahdotonta. Ylikansoitetut vankilat ovat pullollaan oikeudenkäyntiään odottavia jengiläisiä.

Poliitikot eivät ole kiinnostuneita panostamaan poliisivoimien uudistamiseen tai korruption kitkemiseen. Sen sijaan oikeistolaispresidentti Juan Orlando Hernández on vähitellen siirtänyt San Pedron Sulan kadut kovaotteisen PMOP-sotilaspoliisin valvontaan. Hampaisiin asti aseistettuja sotilaspoliiseja ei ole koulutettu toimimaan rauhan oloissa, ja he syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin. Samalla tilanne ongelmalähiöissä kiristyy entisestään.

Tämän vuoden aikana on alkanut vaikuttaa entistä vahvemmin siltä, että Honduras lipuu kohti oikeistolaista sotilasdiktatuuria.

Nousevasta militarismista kielii myös Isänmaan vartijat -ohjelma. Se on köyhien alueiden lapsille ja nuorille suunnattu vapaaehtoinen sotilaskoulutus, johon osallistuu lauantaisin jopa 25 000 alaikäistä hondurasilaista.

 

Keskusaukion lähellä liikkuu rahanvaihtajia - Kulkuri.org

Elämää keskusaukion kupeessa.

Isot amerikkalaiset pikaruokaketjut kuuluvat katukuvaan - Kulkuri.org

Amerikkalaiset brändit ovat näkyvä osa katukuvaa - Kulkuri.org

Luoti lakanalla

”Harhaluodit ovat täällä ihan arkea”, sanon ja tärisen vessan lattialla.

Vain paria minuuttia aiemmin terävä pamahdus havahdutti minut hetkessä ylös horroksestani. Oli myöhä yö ja olimme juuri käyneet yöpuulle. Aiemmin rikostoimittajana työskennellyt kaverini ymmärsi heti, mistä oli kyse ja usutti minut suojaan mahdollisten jatkolaukausten tieltä.

Olemme istuneet hostellin jaetun kylpyhuoneen lattialla ehkä viisi minuuttia ja alamme vähitellen rauhoittua. Emme halua herättää muita vieraita. Meidän huoneemme on ainoa yläkerran huone kadun puolella, joten muut ovat turvassa. Alakertaa suojelee korkea muuri ja panssariovi.

”Niin, varmaan se oli harhaluoti. Miksi kukaan ampuisi tarkoituksella satunnaista hostellihuonetta?”

”Mutta entä jos jollakulla täällä on ongelmia jengien kanssa? Jos joku ei vaikka ole maksanut suojelurahaa?”

Odotamme. Rauhoittelemme toisiamme. Leikittelemme mustalla huumorilla ja nauramme levottomasti – tilanne tuntuu absurdilta ja epätodelliselta. Puolen tunnin kuluttua päätämme, että kukaan ei jää seisomaan aloilleen ammuttuaan laukauksen keskustan liepeillä. Ampuja on jo kaukana, kuka sitten olikaan. Hivuttaudumme ulos kylpyhuoneesta ja tutkimme huonettamme. Kaikki näyttää ihan normaalilta. Risa säleikkuna näyttää olevan juuri yhtä ehjä kuin aiemminkin. Sitten näemme sängyn yllä katossa kuopan. Sänkyä peittää rappaus ja kattoelementistä irronnut hieno puru.

Pengomme lakanoita, ja sieltä se löytyy: .32 -kaliiperin luoti.

On vain yksi kapea kulma, josta luoti saattoi löytää tiensä huoneeseen sisään. Paria minuuttia ennen laukausta olin vielä seissyt luodin linjalla ja pakannut rinkkaani. Henkeni ei ollut aivan hiuskarvan varassa, mutta aika läheltä liippasi. Selkäpiitäni karmii. Keräämme hätäisesti tarvittavat varusteet ja menemme viettämään loppuyötä alakerran aulaan. Nappaan pöydältä mukaani pullon nicaragualaista rommia. Nyt sitä tarvitaan, jos koskaan.

Hostelli on kuin linnake. Alakerrassa olemme turvassa luodeilta. Valvontakameroista näemme, ettei talon edustalla liiku ketään. Katu on tyhjä.

Mitään kovin järkevää motiivia ampumiselle on vaikea keksiä. Ehkä joku heilui kadulla päissään ja hänen aseensa laukesi vahingossa. Kaupungissa on niin paljon tuliaseita, että vahinkolaukauksia täytyy tapahtua koko ajan.

Aamulla nappaamme taksin linja-autoasemalle ja pakenemme La Ceiban kokaiinisataman kautta Útilan paratiisisaarelle.

Murhatilastojen Honduras – ja se toinen Honduras

San Pedro Sula on joukkoliikenteen keskus. Siellä sijaitsee Väli-Amerikan suurin linja-autoasema – ruma ja kolho hallikompleksi, josta ei ole nähtävyydeksi. Monet turistit yrittävät välttää yöpymistä suurkaupungissa ja mieluummin nappaavat itselleen mahdollisimman nopeasti vaihtobussin varsinaiseen matkakohteeseensa. Yöpyminen San Pedro Sulassa ei ole kuitenkaan sen vaarallisempaa kuin matkaaminen Hondurasin öisillä maanteillä. Hätäily voi kostautua.

Usein rosvot tekevät yhteistyötä bussikuskien kanssa. Tämän sai tuta viime helmikuussa 26-vuotias australialainen rinkkamatkaaja Max, joka oli tovereineen matkalla Guatemalasta Karibianmeren rannikolle Hondurasin La Ceibaan. Iltapäivällä yhdeksän gringon porukka pysähtyi San Pedro Sulan linja-autoasemalle vaihtamaan kulkuvälinettä. Siellä innokas sisäänheittäjä johdatti koko turistiremmin edulliseen Diana Expressin bussiin. Rinkat pakattiin linja-auton tavaratilaan ja matka kohti La Ceibaa alkoi.

Auringon laskeuduttua Max näki, kuinka valtatien varressa joku välkytteli taskulamppua. Hän huomasi, että kuski vastasi väläyttämällä auton valoja. Bussi pysähtyi, ja sisään hyppäsi kolme pistoolein aseistautunutta nuorta miestä. He meuhkasivat ja heiluttelivat aseitaan, mutta ketään ei satutettu. Vaikka bussissa oli enimmäkseen hondurasilaisia, gringot olivat rosvojen ensisijaisen kiinnostuksen kohteena. Matkaajilta vietiin rahaa ja puhelimia, mutta luottokortit ja passit jätettiin rauhaan. Linja-auton tavaratilasta varastettiin viisi rinkkaa. Yksi niistä oli Maxin.

Diana Expressin linjoilla tapahtui muutaman päivän sisällä lisää vastaavia ryöstöjä. Kävi ilmi, että ainakin yksi kuskeista teki yhteistyötä maantierosvojen kanssa. Poliisi otti talteen kaksi epäiltyä.

Väli-Amerikassa korvat höröllään matkustava reissaaja ei voi välttyä kuulemasta vastaavia tarinoita. Ai, se ryöstettiin? Sitä uhkailtiin? Tuota iskettiin viidakkoveitsellä selkään?

Jos koluaa Väli-Amerikkaa maateitse, El Salvadoria ja Hondurasia ei voi ohittaa, vaikka tilastot ja tarinat kuinka jännittäisivät. Maiden läpi on vain rohkeasti paineltava. Ja miksi emme painelisi? Kaikista varoituksista huolimatta reissaajat eivät näissä maissa tiettävästi joudu sen useammin rikoksen uhriksi kuin vaikkapa Euroopan tai Yhdysvaltojen isoissa turistirysissä.

Hondurasista kerrotaan myös aivan toisenlaisia tarinoita. Tanskalainen ystäväni liftasi Väli-Amerikan halki. Hän kohtasi Hondurasissa tavattoman ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä eikä joutunut yhteenkään uhkaavaan tilanteeseen. Saksalainen kaverini puolestaan pyöräili maan halki.

Länsimaista turistia Hondurasin vaarat koskettavat vain etäisesti. Todellisessa hengenvaarassa ovat ne köyhät ihmiset, jotka joutuvat elämään San Pedro Sulassa päivästä ja vuodesta toiseen, koska heillä ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja.

Hondurasin eri alueiden välillä on myös valtavia turvallisuuseroja. Medinan kaupunginosa San Pedro Sulassa on aivan eri todellisuus kuin Útilan saaren legendaarinen sukellusparatiisi. Medinassa niin paikallisten kuin turistienkin pitää olla varuillaan, eikä kaduille parane mennä pimeän jälkeen – mieluiten ei edes päivänvalossa. Útila sen sijaan elää aivan omassa pöhnäisessä todellisuudessaan.

Tunnin lauttamatkan päässä La Ceibasta sijaitsevalla saarella väkivaltarikollisuutta ei esiinny käytännössä lainkaan. Turistit vain tutkivat koralliriuttoja ja nuuskivat kokaiinia aamun ensi säteisiin saakka paikallisväestön miedosti paheksuvien katseiden alla. Monet nuoret tulevat saarelle sukeltelemaan hädin tuskin tietoisina siitä, missä maassa ovat – tai siitä, kuinka äärimmäisistä ongelmista Honduras kärsii. Tietämättömyys on Útilan paratiisisaaren ja rikkaiden gringojen etuoikeus.

Rikkaiden gringojen etukoikeutena on myös olla sekaantumatta maailman väkivaltaisimman kaupungin kieroihin valtataisteluihin. Välttääksemme niin rikollisten kuin poliisinkin huomion päätimme ilmoittaa luodista hostellin henkilökunnalle vasta poistuttuamme koko maasta. Tätä vaihtoehtoa ei hondurasilaisille tarjota.

 

Luoti pinkkien alushousujen päällä - Kulkuri.org

 

Kartta San Pedro Sulan väkivaltaisimmista lähiöistä. Kartta perustuu Center for International Policyn ja sanomalehti La Prensan tietoihin. Kartasta puuttuvat pahamaineiset lentokentän länsipuolen alueet, kuten 6 de Mayo sekä Rivera Hernández. Väkivaltatilanne muuttuu tällä hetkellä nopeasti sotilaspoliisin kiristäessä otettaan kaduista.

Kartta San Pedro Sulan väkivaltaisimmista lähiöistä perustuu Center for International Policyn ja sanomalehti La Prensan tietoihin. Kartasta puuttuvat pahamaineiset lentokentän länsipuolen alueet, kuten 6 de Mayo ja Rivera Hernández. Väkivaltatilanne muuttuu myös tällä hetkellä nopeasti sotilaspoliisin kiristäessä otettaan kaduista. Karttapohja (cc) OpenStreetMap.org.

Artikkelia varten on haastateltu Center for International Policyn turvallisuusasiantuntijaa Sarah Kinosiania.

Artikkelissa esiintyvä hostelli on ampumistapauksen jälkeen muuttanut toiseen osoitteeseen.

Lisää tietoa aiheesta:

Juha Matias Lehtonen

Journalisti, teologian maisteri, tekstisuunnittelija, koditon kulkuri. Rehellinen ja vihainen hippi, joka tykkää kirjallisuudesta, tiedosta ja vapaudesta. Tunnistaa melkein kaikki tähtikuviot. Juoksee lujaa. Toimittaa Kulkuri.org -sivustoa.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>