Oh boy, mikä matka! Rauli Virtasen Reissukirja koukuttaa ja häkellyttää

Rauli Virtanen. Reissukirja. Matkalla kaikissa maailman maissa. Kansikuva. - (c) WSOY - Kulkuri.org

Koputan puuta, mutta mitään en kadu.


Reissukirja: matkalla kaikissa maailman maissa
(WSOY 2014) on ulkomaantoimittaja Rauli Virtasen reissuelämäkerta ja samalla katsaus hänen pitkään työuraansa. Nimen mukaisesti kaikissa maailman itsenäisissä valtioissa käynyt, kolmekymmentä passia kuluttanut Virtanen on taatusti pätevimpiä suomalaisia kertomaan, mitä matkustaminen oikeastaan on. Lukuisista sodista ja muista kriiseistä raportoineelle konkaritoimittajalle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Hyvin kirjoitettu ja taiten jäsennelty teos on verraton, koukuttava nojatuolimatka, jonka varrella saa moneen otteeseen niin itkeä kuin nauraa.

Virtanen lähtee hitaasti liikkeelle. Kukaan kroonisesta matkakuumeesta kärsivä ei hevin unohda ensimmäisiä matkojaan, ja niin vain Virtanenkin aloittaa selostamalla, kuinka telttaili serkkunsa kanssa mäennyppylällä kotipaikkakunnan rajalla ja viimein uskaltautui kymmenvuotiaana taittamaan yksin matkan Orimattilasta Lahteen. Jopa kolmasosan kirjasta vie 22-vuotiaan toimittajanplantun ensimmäinen, kymmenen kuukautta kestänyt suuri Amerikan mantereen matka Suomesta rahtilaivalla Brasiliaan ja sieltä busseilla, laivoilla ja liftaten Alaskan kautta New Yorkiin. Virtanen kokee ensimmäisen lentonsa ja ensimmäisen malariansa, kirjoittaa lehtijuttuja ja lähettää ne lentopostilla Suomeen.

Väli-Amerikasta käsin kirja-arviotaan laativalle läppärikulkurille 45 vuotta sitten freelancer-toimittajana reissanneen Virtasen muistelmat ovat riemastuttavaa ja aika järkyttävääkin luettavaa. Nykyään me kirjoittavat etätyöläiset lähetämme aikaansaannoksemme työnantajalle sähköpostitse tai tallennamme ne nettiin, näemme palkkion saapumisen nettipankista ja nostamme sitten rahat pankkiautomaatilta milloin lystäämme. Vuonna 1971 nuoren lehtimiehen oli yritettävä ajoittaa seikkailunsa tarkkaan niin, että oli valitun poste restanten tai lähetystön luona oikeaan aikaan odottamassa Suomen Pankin luvalla lähetettyä dollarisekkiä. Sen lunastaminen oli vielä asia erikseen. Virtasen muistelmista päätellen järjestely toimi vähän niin ja näin. Nuori Virtanen joutuu kiristämään vyötä ja panttaamaan tavaroitaan, kun toimittajanpalkkioita ei näy eikä kuulu. Lukija voi tuntea Panama Cityn korventavan helteen ja kuulla vatsan kurinan, kun Virtanen taivaltaa Suomen konsulaatille päivä toisensa jälkeen aina turhaan palkkasekkiään haikaillen. Tosin myös matkaan lähtö ilman matkakirjoituskonetta kieltämättä asettaa toimittajan työlle omat haasteensa! Oma kamera hänellä sentään on ja läjäpäin filmiä. ”Myöhempää kriittistä tarkastelua tämä 22-vuotiaan pojan seikkailu ei kestä. Kaikkea ei olisi tarvinnut oppia veristen kantapäiden kautta”, Virtanen tuumaa nyt.

Mainos

Amerikan-matkakertomus on täynnä hulvattomia kommelluksia ja herkullista ajankuvaa, samoin seikkailijan nuori ikä henkii hellyttävästi päiväkirjan sivuilta.

Oh boy, mitä ruskeapintaisia Karibian tyttöjä, svengaavaa soul-musiikkia, iloisia, ystävällisiä opiskelijoita.

Peloton mutta sovinnainen nuori Virtanen yöpyy ja aterioi kaukomailla asuvien suomalaisten luona ja naureskelee hampulta haiseville kitaran rämpyttäjille.

Mitä kauempana kotomaasta suomalaisen tapaat, sitä ystävällisempi hän on.

Välillä ajankuva tihkuu päiväkirjaosuuksista muuhun tekstiin jo liikaakin: esimerkiksi n-sana olisi saanut jäädä 1970-luvulle. Samoin ihmetyttää puhe intiaaneista tyyliin ”yleisen käsityksen mukaan Texas on muunnos intiaanien käyttämästä sanasta, joka tarkoittaa ystävää”: vaikka kertomuksessa eletäänkin 1970-lukua, voiko olla, ettei tässä vaiheessa Brasiliasta Texasiin saakka ehättänyt toimittaja ole vaivautunut selvittämään, mistä heimosta on kyse? Menee kokemattomuuden piikkiin, kun nuori Virtanen kuvailee Amazonilla asuvien ”intiaanien” tuntevan selvästikin ”riemua saada lasketella laineilla kiikkerässä kanootissa”, mutta tänä vuonna julkaistuun kirjaan ei olisi tarvinnut kirjoittaa enää lisää samanlaista toiseuttavaa höttöä. Varsinkin kun Virtaselta aivan selvästi löytyy syvällisempiäkin näkökulmia mitä erilaisimpien ihmisten elämään. Uran ja matkaelämän jatkoa läpileikkaavassa jälkiosassa tätä ongelmaa ei esiinny.

Alussa alkaa kummastuttaa, miten pienessä tilassa loput 45 vuotta reissaamista oikein tullaan kuittaamaan, kun ensimmäistä ulkomaanmatkaa kronikoidaan yksittäisiä aterioita myöten. Mutta ratkaisu onkin nokkela: kun on ensin matkattu Amerikkojen halki, aletaan käydä pikakelauksella läpi seuraavien vuosikymmenten kokemuksia aihealueittain. Leppoisan, tarinallisen ja jokaiselle kehitysmaita rinkka selässä kolunneelle sangen samastuttavan alun pohjustamana kirjan loppuosa pysyy kiihkeästä tahdistaan huolimatta kasassa. Rajavirkailijoiden, hotellien, journalistikollegoiden, sissiryhmien, pakolaisleirien ja kuuluisien haastateltavien tykitys muuttuu lukijan mielikuvituksessa tosielämäksi, jota lukuisat osuvasti valitut anekdootit värittävät.

Jo lukeminen vaarallisista tilanteista ja silmittömästä väkivallasta eri puolilla maailmaa käy välillä niin raskaaksi, ettei voi kuin ihmetellä, miten Virtanen on voinut säilyttää huumorintajunsa ja pysyä tolpillaan. (Hän kyllä selittää saaneensa traumat käsiteltyä kollegoiden kanssa oluiden äärellä.) Kunnioitus kasvaa sivu sivulta.

Joskus kansienkin väliin painetut matkakertomukset jäävät pettymykseksi: Tämäkö se tarina oli? Olisin voinut mennä tuonne itse ja kirjoittaa siitä paremmin.

Reissukirjaa ei todellakaan voi moittia tusinatavaraksi. Se on meille kaikille kerta kaikkiaan ainoa tapa päästä niihin paikkoihin ja tilanteisiin, joista Virtanen kertoo. Hän ei ole matkustanut viittä vuosikymmentä ainoastaan maasta toiseen vaan myös historian käännekohdasta toiseen. Vietnamin sota, Bosnian sota, Syyrian sota. Nelson Mandela, Muhammad Ali, Pelé. Useimmista meistä ei olisi kaikkeen siihen, mihin Virtanen on ryhtynyt, saati kirjoittamaan siitä niin ihmeen viihdyttävää kirjaa vailla tarpeetonta itsekorostusta.

Mainos

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

1 kommentti

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. Pakko hankkia ja lukea ;-)

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>