Kirjasto kapsäkissä on välttämättömyystarvike

Olen aina suhtautunut tuleviin matkoihin kuten jouluihmiset jouluun: tohisemalla. Voi sitä suunnittelun ja valmistelun kotoisan kihisevää nautintoa! Olen laatinut pitkiä pakkauslistoja, jotka on jaoteltu aihealueittain: vaatteet, kengät, hygieniatarvikkeet, arvoesineet, varusteet, vekottimet, härpäkkeet. Mutta yksi osio on ylitse muiden. Kirjat. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee valitsemaan matkalukemisen.

Valikoidessani matkalle kirjoja hyllystäni – nykyään banaanilaatikoistani, koska tavarani ovat vuokravarastossa – pääsen erittäin lähelle sitä suunnatonta mielihyvää, jota koin koululaisena kirjastossa vietettyinä iltapäivinä. Siirsin katsetta pitkin lastenromaanien muovitettuja selkämyksiä ja tavasin takakansitekstejä hartaasti, kunnes lopulta olin saanut pinon kirjoja kokoon tiskille vietäväksi. Yleensä aloin lukea heti kotiin tultuani: yhtään pidempään en olisi malttanut odottaa pääsyä jälleen uuteen, toistaiseksi tuntemattomaan maailmaan.

Niin nörttimäisestä seikkailunhalusta kuin kirjoihin uppoutumisen nautinto kumpuaakin, minusta tuntuu, että kaipuu seikkailla aineellisessa maailmassa on seurausta samasta luonteenpiirteestä. Molemmissa on kyse halusta kokea uutta, tutustua uusiin ajatuksiin, tietämättä matkan alkaessa, mitä edessä odottaa. Halusta tehdä pieni tai iso hyppy tuntemattomaan.

Muuta selitystä en keksi sille, miksi kirjojen raahaaminen mukana matkalla on niin ihanaa. Sen on pakko johtua aineettoman ja aineellisen seikkailun yhdistymisestä toisiinsa. Matkalla lukeminen lisää kierroksia kumpaankin: se luo uuden ulottuvuuden. Tekee havainnoista enemmän kuin osiensa summan.

Niin perso olen kaikelle uudelle ja odottamattomalle. Miksen olisi kahdessa vieraassa paikassa yhtä aikaa, jos se kerran on mahdollista!

Minulla on väkeviä muistoja siitä, kuinka olen lukenut Stieg Larssonin Millennium-trilogiaa yksin Pariisin katukahviloissa ja Aravind Adigan Valkoista tiikeriä Intian Keralassa monsuunin aikaan, vatsataudin kourissa tietysti. Muistan kirjojen henkilöhahmot kuin he olisivat olleet mukanani, usein paremmin kuin ohimennen tapaamani todelliset ihmiset. A. S. Byattin Riivaus ei taida liittyä Roomaan millään tavalla, mutta minun muistoissani se melkeinpä tapahtuu Roomassa.

Suomennan työkseni romaaneja, ja yhden käännösprosessin aikana käyn saman teoksen läpi viiteen kuuteen kertaan. Usein työ vaatii kirjojen tapahtumapaikkojen tutkimista esimerkiksi karttojen, satelliittikuvien ja valokuvien avulla. Siksi tunnen suorastaan asuvani kirjan tapahtumapaikalla käännösprosessin ajan. Samaan aikaan elän elämää, jossa konkreettinen asuinpaikkani vaihtuu usein, yleensä useammin kuin kirjallinen. Asuessani Kuala Lumpurissa olin myös kirjallisessa Tukholmassa, asuessani Kanarialla olin kirjallisessa Lontoossa ja käväisinpä kirjallisessa Kabulissakin. En voisi koskaan unohtaa, minkä kahden paikan yhdistelmässä olen milloinkin ollut. Olen onnekas. Mahdollisten yhdistelmien määrä on loputon, ja riehuva matkakuumeeni saa arvoistaan lievitystä. Chiapas ja Texas. Berliini ja Venetsia. Lissabon ja Tukholma. Kerran vietin sattumalta viikon yhtä aikaa Lontoossa ja Lontoossa.

Nicaragualaisen hostellin kirjahylly - Maija Kauhanen

Matkalukemisen valinnassa on tietenkin kosolti kriteereitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin on käytännön puoli: pokkarit ovat kevyempiä, ja kirjojen pitää olla sellaisia, että ne pystyy lukemisen jälkeen jättämään matkasta. Hyviä kirjoja, muttei esineinä liian rakkaita.

Myöskään kirjan aihe ja tyyli eivät ole samantekeviä. Huonosti elämäntilanteeseen sopiva teos jää laukkuun raahattavaksi. Jos matkustaminen on hektistä, kovin pitkäjänteistä keskittymistä vaativa kirja ei ehkä tartu käteen. Matkakohteeseen sijoittuvan kaunokirjallisuuden lukeminen auttaa eläytymään siihen, mitä ympärillä olevien ihmisten mielissä mahtaa liikkua. Toisaalta suomalaisen kaunokirjallisuuden lukeminen lievittää koti-ikävää pitkällä matkalla.

Itselläni iso osa koti-ikävästä on oikeastaan juuri suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden kaipuuta. Vierailin muutama vuosi sitten maailman suurimmilla kirjamessuilla Frankfurtissa. Elin silloin jo tien päällä, joten kaksi suomalaisten kustantamojen osastoa olivat messujen ylivoimaisesti paras anti, ja taisin syynätä kirjat tarkemmin läpi kuin yksikään toinen messuvieras. Lähetystöjen, Suomi-seurojen ja suomalaisten ravintoloiden tai majatalojen kirjahyllyt ovat pieniä kotiinpaluita siitäkin huolimatta, että Kaari Utrio ja Ilkka Remes ovat niissä usein ehkä vähän yliedustettuina.

Hostellien kirjahyllyissä on usein hämmentävän paljon suomen- ja ruotsinkielisiä kirjoja. Olen kehitellyt sille joitakin selityksiä. Pienillä kielillä kirjoitetut kirjat eivät kierrä nopeasti hyllystä toiseen, koska eihän niitä kukaan osaa lukea. Englanninkielisistä maista tulevien ei myöskään ole mikään pakko tuoda omankielisiä kirjoja mukanaan vaan he löytävät niitä kaikkialta, ja niinpä englanninkielisten kirjojen virta reissaajien kotimaista hostellien hyllyihin näyttäisi olevan matkustajamääriin nähden suppeampi kuin vaikkapa norjan- tai unkarinkielisten kirjojen. Vain harvoin löydän sellaisen suomenkielisen kirjan, jonka todella haluaisin lukea, mutta yleensä otan jokaisen edes hetkeksi käteen ja luen pari lausetta ääneen kenelle tahansa, joka sattuu olemaan lähellä. Koska olen työskennellyt kirjakaupassa, laitan suomenkieliset kirjat myös hellästi aakkosjärjestykseen. Oikeastaan puuttuu vain, että juttelisin niille. Löydöt auttavat muistamaan pitkän ulkomaanmatkan keskellä, ettei suomen kieli ole vain mielikuvitukseni tuotetta.

Koska kannan omaisuuteni selässäni mutta kaipaan mahdollisimman paljon kirjoja elämääni, lienee luonnollista, että olen pikkuhiljaa hivuttautunut kohti sähkökirjaleiriä. Ostin hiljattain uuden Nook-lukulaitteen, joka on erittäin käyttökelpoinen toisin kuin edellinen, Sri Lankasta kovalla vaivalla etsimäni käytettynä ostettu ja kömpelösti toimiva Sony. Nookin näyttöön saa valon, mistä on iso ilo, kun on yökyöpeli ja asuu hostellissa, jossa kiertää valoja hysteerisesti sammutteleva yövartija.

Ongelma Nookissani on sen herkkä kosketusnäyttö. Tropiikissa on kärpäsiä, paljon kärpäsiä, ja ne tulevat vähän väliä vaihtamaan sivua, vaikka en ole vielä lukenut loppuun. Joskus ne tekevät myös alleviivauksia tai etsivät tekstissä esiintyvän sanan sanakirjasta. Nookin hankkimisen jälkeen minussa on herännyt aivan uusi kunnioitus kärpästen sivistystasoa kohtaan.

Saatuani uuden lukulaitteen ja pantuani itseni ankaralle fiktiokuurille tein toisen järisyttävän löydön. Minulla kulkee mukana HelMet-kirjastojen kirjastokortti, eikä e-kirjasto kysele, mistä käsin se kirjaston käyttäjä oikein lainailee. Voin siis ladata uusiakin kirjoja ilmaiseksi laitteelleni. Ellibs-kirjastossa on suppeahko mutta laadukas kokoelma suomen- ja ruotsinkielisiä kirjoja. Overdrive puolestaan tarjoaa laajan kokoelman sähkö- ja äänikirjoja etenkin englanniksi, eivätkä jonotusajat uutuuksiinkaan välttämättä ole kovin pitkiä. Koti-ikävä kirjojen runsauden äärelle – olen onnellinen silloin, kun ympärilläni on enemmän kirjoja kuin ikimaailmassa ehtisin lukemaan – on löytöni myötä lieventynyt huomattavasti, ja vietän kokonaisia aamupäiviä selaten kirjaston kokoelmia mahdollisuuksilla hekumoiden.

Runoja e-kirjastosta ei juurikaan saa, eikä hostellienkaan kirjahyllyissä ole Harry Salmenniemeä tai Sirkka Turkkaa jostain syystä näkynyt. Tiedote matkustajille: matkan aikana tarvittavat runot kannattaa tuoda mukana kotimaasta.

Kokonaan sähkökirjoihin minua ei saa siirtymään. En halua luopua siitä nautinnosta, joka syntyy, kun löytää antikvariaatista tai hostellin kirjahyllystä mieleisensä kirjan ja käy yks kaks lukemaan sitä. Sähkökirjojen hankkimiseen ei liity samaa yllätyksellisyyttä eikä niiden välissä koskaan ole hotellien logoilla varustettuja muistilappuja tai museoiden pääsylippuja, noita väläyksiä jossakin päin maailmaa kulkevista ihmisistä, joita en koskaan tule tapaamaan mutta joiden kanssa jaan silti jotakin intiimiä: kurkistuksen samojen kuvitteellisten ihmisten pelkoihin ja toiveisiin, iloihin ja suruihin.

Mainos

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>