Voiko turismi pelastaa Keski-Afrikan vuorigorillat?

Metsän keskeltä löytyi gorillaperhe - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Ihminen saattaa helposti kuvitella talouden laman kourissa, että hänen asiansa ovat jotenkin erityisen huonosti. Kattia kanssa! Mietitäänpä hetki kaukaisia serkkujamme, keskisen Afrikan hupenevien sademetsien uumenissa asustavia vuorigorilloja. Tämän uhanalaisen lajin edustajia on jäljellä vain noin 880 yksilöä, eikä niiden tulevaisuus kiihkeistä suojelutoimista huolimatta ole lainkaan turvattu.

Nyt kansainväliset öljy-yhtiöt ovat kääntäneet katseensa vuorigorillojen maille. Eipä vastaavassa asemassa ketään kauheasti naurattaisi.

Vuosien suojelutyön tulokset valuvat hukkaan

Kädellistutkija Dian Fosseyn urheaa elämäntyötä kertaava elokuva Sumuisten vuorten gorillat (1988) saattoi järkälemäisten mutta leppoisien sukulaistemme hädän koko maailman tietoisuuteen. Vuorigorilloja uhkasivat tuolloin hakkuut, jotka kavensivat niiden elintilaa, poikasten myynti lemmikeiksi sekä salametsästys, jota vastaan etenkin WWF on vuosia kamppaillut enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi.

Gorilloja uhkaavat yhä edelleen jossakin määrin samat vaarat. Samalla Kongon itäosien aseellinen konflikti tekee suojelutyöstä vaikeaa. Siitä huolimatta gorillakannat on saatu hitaasti elpymään 300 yksilön pohjalukemista nykyiseen liki tuhanteen yksilöön.

Nyt vuosien uurastuksen tulokset saattavat olla valumassa hukkaan. Vuorigorilloja uhkaa nimittäin uusi, mahdollisesti entistäkin vakavampi vaara. Syyllinen on jälleen kerran gorillojen sukulaislaji homo sapiens, joka on silmät rahanhimosta kiiluen rynnännyt etsimään öljyä Kongon demokraattisen tasavallan, Ugandan ja Ruandan rajaseuduilta – siis juuri sieltä, missä viimeiset vuorigorillat elävät.

Viime vuonna Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla esitettiin Orlando von Einsiedelin ohjaama dokumentti Virunga (2014). Elokuva kartoittaa ansiokkaasti vuorigorillojen tarinan traagisia taustoja. Dokumentin pääosaa näyttelevät gorillojen ohella eläinaktivistit sekä öljy-yhtiö Soco International, joka kuolaa Virungan kansallispuiston öljyvarantojen perään ja jonka työntekijöiden mieliä hallitsee kuningas raha.

Vieraana vuorigorillojen maassa

Aamu valkenee usvaisena Bwindin kansallispuistossa Ugandassa, lähellä Ruandan ja Kongon vastaista rajaa. Kaksi muutaman hengen turistiryhmää kokoontuu ja erkanee toisistaan paikallisten oppaiden johdolla. Edessä on usean tunnin patikointi kostean kuumassa sademetsässä. Mieltä kaihertaa epävarmuus. Löydämmekö sen, mitä etsimme?

Bwindissä asustaa lähes puolet maailman vuorigorilloista.

Patikoituamme läpi liejuisen sademetsän opas saa puhelun. Jo aamuvarhain metsään lähteneet jäljittäjät ovat tehneet hyvää työtä – vuorigorillojen tarkka sijainti on nyt tiedossamme. Askeleet tihenevät ja jännitys kasvaa. Tunteet heittelehtivät laidasta laitaan. Tämä on ehdottomasti yksi elämämme kohokohdista – löytyi gorilloja tai ei. Mutta aiheutammeko niille turhaa stressiä? Mikä oikeus meillä länsimaalaisilla turisteilla, tai ihmisillä ylipäätään, on astua näihin metsiin, gorillojen valtakuntaan? Onko tässä mitään järkeä? Tunnemme kollektiivista huonoa omaatuntoa kaiken kiihtymyksen keskellä.

Yhtäkkiä oppaamme pysähtyy ja nostaa sormen huulilleen. Gorillat ovat vain muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Hivuttaudumme lähemmäksi hartaina ja vakavina. Emme näe mitään tiheän kasvuston läpi, kunnes yhtäkkiä olemme vain muutaman metrin päässä gorillaperheestä. Meidän tekisi mieli huutaa ja itkeä ilosta, mutta olemme kaikki mykistyneitä. Gorillavanhemmat lekottelevat rauhallisina auringonpaisteessa pehmeällä mättäällä, kun taas niiden pentu leikkii ja on selvästi hyvin utelias. Gorillat ovat ilmeisen tottuneita siihen, että ne saavat ajoittain vieraita, eivätkä ne häiriinny läsnäolostamme. Liian lähelle emme saa kuitenkaan mennä, jo pelkästään tautien tarttumisriskin vuoksi. Vietämme puolisen tuntia upeiden pikkuserkkujemme parissa, mutta sekin tuntuu silmänräpäykseltä. Miten kukaan voisi koskaan tehdä niille mitään pahaa?

Kaunis, usvainen maisema Bwindin kukkuloilla - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Vaellusta Bwindin sademetsäisillä rinteillä - Mikko Vesterinen - Kulkuri.org

Gorillaperhe gorillojen tavallisissa puuhissa, Bwindi, Uganda - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Söpö gorillanpoikanen, Bwindin kansallispuisto, Ruanda - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Gorilla beringei beringei levolla - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Öljypohatat vs. vuorigorillat

Viimeisen vuoden aikana keskisestä Afrikasta on tihkunut hälyttäviä uutisia. Virungaan, maanosan vanhimpaan kansallispuistoon ja Unescon maailmanperintökohteeseen, on jo pitkään yritetty viritellä öljynporaushankkeita, jotka ovat tähän saakka jääneet vain kapitalistien märiksi uniksi. Nyt porauksia kuitenkin kaavaillaan jälleen.

Kongon demokraattinen tasavalta myönsi luvan öljyjahdille kansallispuiston kupeessa ensimmäisen kerran jo vuonna 2010. Luvat kuitenkin peruutettiin heti seuraavana vuonna, kun paikallisten asukkaiden ja kansainvälisten järjestöjen vastalauseet yltyivät liian äänekkäiksi. Poraukset olisivat vaarantaneet paitsi kansallispuistossa elävien lukuisien uhanalaisten lajien selviytymisen myös Edwardinjärven 30 000 paikallisen kalastajan toimeentulon.

Seudun öljyvarantoja havittelevista yhtiöstä kaksi – ranskalainen Total ja brittiläinen Soco – on ilmoittanut lopettavansa aktiiviset porausvalmistelut. Silti sekä Soco että eteläafrikkalainen SacOil haaveilevat yhä kansallispuiston luonnonvarojen hyödyntämisestä.

Viime kesänä Virungassa suoritettiin seismisiä tutkimuksia, joita WWF hyvällä syyllä epäilee peitellyksi öljynetsintäoperaatioksi. Kongon pääministeri Augustin Matata Ponyo ajaa poraushanketta innokkaasti.

Jos hanke toteutuu, kansallispuiston rajat joudutaan piirtämään uudestaan, sillä mahdolliset etsintäalueet kattavat 85 % puiston nykyisestä pinta-alasta. Katastrofaalisen herkässä yhtälössä Kongon levottomuudet, länsimaisten suuryritysten rahanhimo, alueen luonnonvarat ja uhanalaiset vuorigorillat eivät voi olla vaikuttamatta toisiinsa. Jännitteet alueella kasvavat.

Gorillat ovat räjähdysherkkään tilanteeseen syyttömiä. Kansainvälistä kapitalistista järjestelmää sen sijaan saa – ja pitääkin – osoittaa syyttävällä sormella. Öljyn ennustetaan loppuvan lähivuosikymmenien aikana, ja niin sanottu öljyhuippu on asiantuntijoiden mukaan joko käynnissä tai alkamassa pian, joten öljyä etsitään apinan raivolla ympäri maapalloa ympäristövaikutuksista piittaamatta.

Onneksi Virungan kansallispuistolle on siunaantunut älykäs johtaja, belgialainen Emmanuelle de Merode, joka ei ole antanut piiruakaan periksi sen enempää häikäilemättömille salametsästäjille kuin ahneille öljy-yhtiöillekään. Kiista puiston kohtalosta on vuosien varrella toisinaan kärjistynyt aseellisiksi yhteenotoiksi, joissa on vuodesta 1996 alkaen kuollut yli 140 metsänvartijaa.

Viime kuukausina myös Unesco on puuttunut Virungan tilanteeseen. Se on keskustellut Kongon, Ruandan ja Ugandan hallitusten kanssa öljynetsinnän haitoista. Vaikka Soco on luvannut pidättäytyä uusista etsinnöistä ilman Kongon ja Unescon lupaa, yhtiön edustajien aktiivinen yhteydenpito maan hallituksen kanssa antaa aihetta huoleen. Yhtiö on ilmoittanut luovuttavansa uusia tutkimustuloksia Kongon hallitukselle lähikuukausina. Tulosten pohjalta tullaan tekemään päätös Virungan kansallispuiston kohtalosta.

Voiko turisti pelastaa gorillat lompakollaan?

Vuorigorilloja varjellaan suurella sydämellä. Muun muassa Dian Fosseyn jo vuonna 1978 perustama Gorilla Fund tunnetaan ansiokkaasta suojelu- ja tutkimustyöstään. Myös monet muut tahot ovat sittemmin ymmärtäneet gorillojen arvon. Laaja yhteistyö on tärkeää, sillä niin tutkimukseen kuin kansallispuistojen ylläpitoonkin uppoaa vuosittain sievoinen summa rahaa.

Voidaan perustellusti väittää, että turismi on pelastanut vuorigorillat sukupuutolta. Suojelutyötä rahoitetaan lahjoitusten ohella pääasiassa gorillaretkillä, joita järjestetään niin Ugandassa kuin Ruandassakin. Retket maksavat 600-750 dollaria. Varat käytetään lähinnä luonnonsuojeluun ja kansallispuistojen ylläpitoon.

Turistien ei tulisi missään nimessä boikotoida gorillaretkiä tai keskisen Afrikan maita ylipäätään. Pelkästään Ruandassa vuosina 2006-2013 vierailleet yli miljoona turistia toivat maan kansallispuistoihin lähes 70 miljoonan euron tulot, joista 85 % saatiin gorillaretkiin liittyvästä toiminnasta. Gorillojen ansiosta maahan virtaavalla rahalla on hallituksen päätöksellä tuettu erilaisia yhteisöprojekteja ja julkisia rakennushankkeita.

Myös Ugandan puolella rajaa gorillat näyttelevät tärkeää osaa infrastruktuurin kehittämisessä ja työllisyystilanteen parantamisessa. Salametsästys on siellä kuitenkin yhä suuri ongelma. Vuonna 2011 maassa kohistiin kolmen paikallisen salametsästäjän kärsimistä kevyistä tuomioista. Kukin heistä sai gorillan ampumisesta 50 000 shillingin (15 euron) sakot. Nimellinen rangaistus kuvastaa sitä, miten arvottomana uhanalaista ihmisapinaa Ugandassa yhä pidetään.

Hyödyttääkseen luontoa turismin tulee myös hyödyttää paikallista taloutta. Suojelualueiden asukkaat täytyy vakuuttaa siitä, että turismi on heidän yhteisöilleen kannattavampi elinkeino kuin vaikkapa salametsästys. Toisaalta ilmaston lämpeneminen ajaa ihmisiä raivaamaan viljelysmaata yhä korkeammalta vuorten rinteiltä. Tällaisen ympäristöä tuhoavan toiminnan torjumiseksi on välttämätöntä, että alueen asukkaat saavat osansa turistien käyttämistä rahoista. Vastuullinen matkaaja ostaakin ruokansa, juomansa ja palvelunsa paikallisilta ihmisiltä.

Monet suomalaiset kantavat huolta kaukaisten gorillojen selviytymisestä. Hieman yli vuosi sitten hämeenlinnalainen Jyri Reinikka järjesti erikoisen tempauksen. Kerätäkseen rahaa vuorigorilloille ja parantaakseen suojelutyön näkyvyyttä Reinikka juoksi 880 kilometriä Ugandan halki – siis kilometrin jokaista elossa olevaa vuorigorillaa kohden. Sisukas juoksu sai osakseen runsaasti huomiota. Juoksun jälkeen Reinikka kuvaili paluutaan yltäkylläisyydessä elävään Suomeen epätodelliseksi kokemukseksi. Ehkä tässä piileekin yksi avain ongelmaan: Vauraassa maassa elävän ja uuden teknologian ympäröimän ihmisen pitäisi oppia näkemään, miten hänen elämäntapansa materiaalinen perusta saattaa kaventaa muiden lajien selviytymismahdollisuuksia. Öljystä riippuvaisina rikkaina kuluttajina me olemme kaikki välillisesti vastuussa vuorigorillojen kohtalosta.

Vaikka viime kädessä gorillojen selviytymisestä päättävät paikalliset asukkaat ja poliitikot, myös me voimme tehdä oman osamme. Voimme kuluttaa vähemmän, matkustaa vastuullisesti, lahjoittaa rahaa luonnonsuojeluun ja tarjota kansallispuistoille suomalaista asiantuntija-apua.

Vuorigorillat ovat pääosin pasifistisia kasvissyöjiä - Mikko Vesterinen - kulkuri.org

Kaikki valokuvat on ottanut artikkelin kirjoittaja.

Lue lisää vuorigorilloista:
Mainos

Mikko Vesterinen

Vuosia Italiassa asunut kääntäjä ja matkailun ammattilainen. Muinaistekniikasta innostuva elämäntapaintiaani, jonka tavoitteena elämässä ei ole maallisen mammonan haaliminen, vaan yksinkertainen onni.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>