Matkasarjakuva Vaimoksi vuorille kuvittaa Armenian yökerhoja ja azerien häähumua

Vaimoksi vuorille - Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta, kansi - Neon Tunisia

Aino Sutisen Vaimoksi vuorille – Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta (Neon Tunisia 2015) on tekijänsä toinen sarjakuva-albumi ja jatkaa ensimmäisen Taksi Kurdistaniin -albumin (Asema 2009) teemojen parissa. Molemmat ovat sarjakuvamuotoon tehtyjä matkakertomuksia Etu-Aasiasta.

Vaimoksi vuorille -albumissa matkataan Georgiaan, Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Vuoristo-Karabahiin. Jokaista maata käsitellään omassa osiossaan ja jokaisesta myös hahmottuu erilainen mielikuva: Georgian rempallaan olevat talot mutta naapurimaitaan vapautuneempi tunnelma, Armenian seksiä tihkuvat yökerhot, Azerbaidžanin öljy ja häähumu sekä Vuoristo-Karabahin sotahaavat ja kansallinen itsetunto.

Albumi koostuu päiväkirjamaisista tuokiokuvista, joiden sekaan on hienosti ripoteltu aitoja mustavalkovalokuvia samoista tilanteista, joista Sutinen piirtää. Albumi sisältää myös englanninkieliset, moitteettomat käännökset.

Sutisen piirrostyyli on kehittynyt ensimmäisen albumin ajoista, vaikka onkin pysynyt tunnistettavana. Nopeasti selaillessa sarjakuva vaikuttaa yksinkertaistetulta, mutta lukiessa kuvat tuovat maisemat ja ihmiset aitoina silmien eteen. Sutisen eleetön tyyli muistuttaa toisen matkojaan kuvittaneen sarjakuvataiteilijan, Guy Delislen, jälkeä. Toisaalta reportaasityyppisyys valokuvineen tuo mieleen Emmanuel Guibertin Afganistaniin sijoittuneen sarjakuvaromaanin Le Photographe, jossa niin ikään hyödynnetään oikeita valokuvia.

Sutinen kiinnittää paljon huomiota naisten asemaan ja mainitseekin loppusanoissaan olevansa feministi. Etelä-Kaukasiassa julkinen tila on lähes poikkeuksetta miesten hallussa, ja naimatonta 27-vuotiasta, yksin matkustavaa naista ihmetellään moneen otteeseen. Albumi lienee saanut nimensäkin miesten heittämistä kommenteista siitä, onko nainen mahdollisesti etsimässä itselleen puolisoa ja miten on mahdollista, ettei hän ole vielä naimisissa.

Mainio episodi Sutisen matkalla on azerbaidžanilainen hääjuhla. Naiset valmistelevat ja harjoittelevat häitä pitkään miesten istuskellessa pihalla. Häät ovat pramea ja suuri, perinteitä täynnä oleva tapahtuma, jossa hääpari vaikuttaa olevan vain näytillä; he eivät juurikaan seurustele häävieraiden kanssa eivätkä myöskään saa koskea edessään levittäytyvään, herkkuja notkuvaan juhlapöytään. Juhla huipentuu miesten tanssiin, josta tosin huomautetaan, ettei sitä ole tarkoitettu naisten silmille. Häitä seuraavana päivänä morsian on ilmeisesti siirtynyt arkisiin askareisiinsa vaimona, kun taas miehet viettävät päiväänsä ulkona istuskellen.

Sutinen pohtii matkan varrella usein oikeuttaan tulla ”tuijottamaan ihmisiä” ja puhumaan heidän puolestaan ja pelkää sortumista orientalismiin. Olisi ollut mielenkiintoista, jos teoksessa olisi hieman laajennettu ajatusta siitä, kuinka paljon tiettyyn kulttuuriin syntyminen ohjaa omaksumaan asenteita, ajatuksia ja mielipiteitä. Itselleni on luontevaa ajatella, että suhtautumiseni avioliittoon, lasten hankintaan, feminismiin tai vaikkapa markkinavoimiin on kasvatuksen, ympäristön ja hankittujen vaikutteiden sekä syntymäpaikan tulosta. Luonteellani on hyvin pieni vaikutus asiaan. En lukiessani pahoittanut mieltäni naisten asemasta muuten kuin selkeissä häirintätapauksissa, ja tuntui tavallaan normaalilta, miten Etelä-Kaukasian naiset ovat ottaneet paikkansa yhteiskunnassa ja perhe-elämässä. Jokaisessa yhteiskunnassa on myös niin sanottuja kapinallisia, Kaukasiassakin itsenäisiä naisia toimii esimerkiksi toimittajan tehtävissä. Sutinen mainitseekin toimittaja Khadija Ismayilovan, jonka tutkiva journalismi on Azerbaidžanin kaltaisessa tarkasti valvotun median maassa epätavallista.

Sutisen tapa piirtää ja kirjoittaa on kepeä, paikoin vitsikäskin. Toisinaan silmäni etsivät sivuilta ensimmäiseksi miesten t-paitojen tekstejä (”Sheep”, ”Corn Flakes”). Humoristista sävyä tuovat myös monet paikallisväestön lausahdukset.

Koti-ikävä mainitaan teoksessa vain ohimennen. Olisin kaivannut enemmän kuvauksia matkustamiseen liittyvistä tunnoista sekä myös pohdintoja siitä, miksi juuri nämä tietyt kohtaamiset olivat kaikkein merkityksellisimpiä ja löysivät tiensä albumiin.

Sutinen on lähtenyt matkoilleen ihailtavan avoimesti ja rohkeasti. Yksin kulkiessaan hän on tutustunut helposti paikallisiin ihmisiin ja pääsee seuraamaan aitoa arkea läheltä. On ilahduttavaa, kuinka hän on myös päässyt valokuvaamaan paikallisia. Kuvista ja ihmisten katseista paistaa tietynlainen lämpö. Onpa Sutinen onnistunut saamaan albumiinsa mukaan myös georgialaisen sarjakuvapiirtäjä ja elokuvaohjaaja Gia Lapaurin piirroksen.

Sellaisellekin lukijalle, joka ei reppumatkaile ja joka on hyväksynyt, ettei ole luotu kulkurielämään, tällaiset matkakertomukset tuovat maailman hieman lähemmäs.

Mainos

 

Vaimoksi vuorille, hääjuhla Azerbaidzanissa, sivu 29 - Aino Sutinen - Neon Tunisia

Vaimoksi vuorille, hääjuhla Azerbaidzanissa, sivu 30 - Aino Sutinen - Neon Tunisia

Vaimoksi vuorille, hääjuhla Azerbaidzanissa, sivu 31 - Aino Sutinen - Neon Tunisia

Ote sarjakuva-albumista on julkaistu Aino Sutisen luvalla ja on perinteisen tekijänoikeuden alainen.

Outi Iivonen

Entinen kielitieteilijä ja nykyinen kirjamyyjä, joka lukee kaikkea sarjakuvista yrityshistoriikkien ja muotilehtien kautta muropaketteihin. Haaveilee Amerikan halki ajamisesta, mutta haluaisi oikeastaan vain palata New Yorkiin. Pelaa älypelejä, värittää anatomiavärityskirjaa, aivastaa auringossa.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>