Vitutus ei ole vihreämpää rajan toisella puolella

Madam, hoi! Osta sitä sun tätä! Olisi 100 % pashminaa, charasia, sahramia, kokovartalohierontaa sinapinsiemenöljyllä! Kaikki veri feimous ja tsiip! Kannattaa ostaa kun halvalla lähtee! Riksakuski odottelee asiakkaita ja raapii riisimahakumpuaan likaisilla kynsillään. Nahka sanoo kviik. Nahan alta kuuluu mur. Taas nälkä. Taas riisiä! Ohiajava kollega huutaa hello ja huudattaa torvea tekemisen puutteessa. Tööt! Sokeriruokomehukone käy kitkaisesti. Sekin sanoo kviik. Moskeijan DJ päräyttää kaaoksen keskelle biitit: Oi Allahu akbar! Käsillä on muslimien rukoushetki. Kerjäläisen käteen putoaa killinki. Jalalle koiranpaskaa. Kaiken keskellä turisti X hymisee: Pane käsi käteen, ollaan HILJAA.

Jammu, yömarkkinat - (CC) Austin Yoder

Valokuva: Austin Yoder

Aina ei voi jaksaa olla zen-tyytyväinen, saattaisi Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja sanoa tähän hätään. Ei edes reppu selässä reissun päällä, lisäisi allekirjoittanut, jolla hiljan oli hätä. Oli nimittäin skitsofrenia-burnout-apocalypse-vaara lähellä. Käsillä oli se hetki, jona kaikki elämän aikana tukahdutetut tunteet olivat purkautua päin kanssaihmisten pläsejä kuin värijauheet intialaisilla holi-festivaaleilla. Ampu tulee: prklstnv***u ja muutama muu kirosana päälle. Jospa viesti menisi sillä läpi. Jospa suomalaisten voimasanojen avulla tämä mekkaloiva maa alkaisi ymmärtää pientä semiautistista päätä, joka ei kestä sitä, että koko Intia HUUTAA.

Älkää toki ymmärtäkö väärin. En ole Intiassa minkään pakon sanelemana. Päinvastoin. Olen täällä jo kolmatta kuukautta siksi, etten keksi parempaa paikkaa koko maailmassa. Intia valloitti sydämeni ensi näkemältä ja on pitänyt pintansa suosikkimaanani aina viime näkemiin saakka. Jos siis poissuljetaan viimeisin näkemä, joka oli Jammun kaupunki Pohjois-Intiassa. Kaupunki olisi ollut ensiluokkainen sijoituspaikka kaimalleen, surullisenkuuluisalle Siltavuorelle. Jammussa Jammulla olisi ehkä herännyt kysymys: Mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni tämän? Jammussa Jammuakin olisi vituttanut. Oikeutetusti.

Itse en koe tehneeni mitään suurta vääryyttä muita kuin itseäni kohtaan. Vääryys tapahtui ostettuani yöbussilipun Manalista (Himachal Pradeshin osavaltiossa sijaitseva pieni vuoristokylä) Jammun ja Kashmirin osavaltiossa sijaitsevaan Jammuun. 14 tunnin matka paikallisbussilla pitkin huonokuntoisia vuoristoteitä teki olostani humalaisen. Tuli mieleen Nalle Puhin Tiikeri: Mun pääni on tehty kumista ja häntä on vieteriä! Kumiaivoni yrittivät silti loppuun asti ilahtua käytävällä tepastelevan tenavan touhuista, ympärillämme kohoavasta vuoristosta ja tähtitaivaan kirkkaudesta. Ei onnistunut. Lopulta päätin myöntää, että nyt ottaa päähän. Ja paljon. Kovaa ja korkealta. Heti alkoi helpottaa, kun hyväksyin tosiasian: nyt vittu soikoon vituttaa.

Hyväksynnän jälkeen seuraava askel on tunteiden sanoiksi pukeminen. Puheilmaisu ei valitettavasti ole suomalaisten vahvinta alaa. On helpompi tuntea ja tukahduttaa (”Kaikki ookoo, nou hätä”) kuin tuntea ja tuulettaa (”Oijee, voi vee mikä fiilis, haluuks kuulla lisää?”). Niinpä niin. Saavuttuamme Jammuun sisälläni velloi kaksi ristiriitaista tunnetta. Tunne yksi: Onhan tämä ihan kiva. Kauniskin kai. Täytyy pysyä positiivisena! Kaksi: Vihaan tätä kaupunkia. Yli kaiken. Ja arvatkaa kumman puin sanoiksi? Niinpä niin. Sen ensimmäisen. Kaunistellun totuuden. Koska eihän rakkauden ja rauhan puolesta puhuva hippendaaleri-maailmankansalainen voi vihata mitään. Varsinkaan mitään paikkaa maailmassa. Se jos jokin tappaisi katu-uskottavuuden.

Olin reissussa velipojan kanssa. Jostakin sanattomasta sopimuksesta päädyimme viettämään koko viimeisen Jammu-päivän paikallisessa McDonaldsissa. Jännä. Sanoja ei tarvittu. Energiakenttämme oli ladattu niin voimakkailla negatiivisilla viboilla, että luimme toisiamme kuin kuvakirjoja. Mäkkäri pelasti. Meidät ja kaksi muuta. Muukalainen: ”Hei! Ensimmäiset länsimaalaiset, jotka näemme Jammussa! Tekin Mäkkärissä?” Myönsimme ja naureskelimme vaivaantuneina. Muukalainen: ”Tämä on kyllä paskin kaupunki missä olen eläissäni käynyt. Ja olen reissannut paljon.” Siitä irtosi iso ilo. En ollutkaan yksin tunteineni. Enää ei tarvinnut tukahduttaa.

Vitutus. Connecting People.

Ei ole niin, että ihminen muuttuisi toiseksi lähtiessään ulkomaille. Että reissatessa mieli olisi ilmalentotilassa 24/7, niin ettei mikään ongelma saisi tarttumapintaa iholta, ettei kärpäsistä koskaan tulisi härkäsiä eikä paikalliskulttuurissa mikään saisi raivon partaalle. Sanokoot zen-munkit mitä hyvänsä, mutta minä sanon, että kyllä ei ole ihminen enää ihminen, ellei se tunne iloa, surua, riemua, kiukkua, intoa ja innottomuutta tasaisin väliajoin. Tuntea täytyy. Muuten on kuollut. Ja niin on ihminen ulkomaille lähteissäänkin ihminen, että samalla lailla se tuntee, kokee ja aistii kuin kotonakin. Jos jokin ärsyttää, niin kyllä se ärsyttää, oli sijaintina sitten Jammu tai Juppala (eräs Riihimäen turistikohteista).

Tietäkää: Ei vitutus ole vihreämpää rajan toisella puolella. Eikä varsinkaan kiellettyä.

P.S. Tämän kolumnin tarjoama Virallinen Vitutuslupa koskee kaikkia muita ulkomaanreissuja paitsi viikon parin mittaisia etelän aurinkolomia. Kirjoittaja viittaa tässä muun muassa Teneriffaan, Mallorcaan ja Kyprokseen. Siellä on oltava onnellinen. Ei. Saa. Vituttaa.

P.P.S. Jos lukija ei tiedä mitä on reissuvitutus, kirjoittaja kehottaa käymään Jammussa. Sieltä saa osviittaa.

Maria Paldanius

Riihimäkeläinen vapaa toimittaja, joka haluaa patikoida Etelä-Amerikan halki ja erakoitua Lapin tunturimökkiin. Ottaisi kolmannen maailmansodan vastaan kauhunsekaisella uteliaisuudella. Sitä odotellessaan harrastaa joogaa ja juustokakkuja.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>