Miten elää ilman rahaa: haihatteluksi menee, vaikkei tarvitsisi

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa. Kirja-arvio. Maija Kauhanen.

Olin niin valmis pitämään tästä kirjasta kuin suinkin voi olla. Aloin jo taittaa matkoja rinkka selässä kävellen ja pyytää ihmisiltä mangoja. Ajatus maailmasta ilman rahaa on minusta kaunis, kauneimpia mitä on. Kun jatkoin lukemista, oli pakko myöntää että vaikka ajatus oli innostava, en ollenkaan pitänyt siitä, miten se minulle tarjoiltiin. En ole mikään opetuslapsi vaan lukija, eikä minun kunnioitustani voiteta saarnaamisella vaan nokkeluudella ja pitävillä perusteluilla.

Kauppatieteiden maisteri, kirjailija, aktivisti ja ihminen Tomi Astikainen jättäytyi omasta halustaan neljäksi vuodeksi täysin ilman rahaa. Keväällä ilmestyneessä kirjassa Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015) hän valottaa nyt muillekin, miten se oikein on mahdollista. Astikainen matkusti rahattomana 42 maahan, joten kirja on reissukärpäsen puraisemalle tyhjätaskulle hyödyllistä lukemistoa.

Astikaisen ratkaisu ei syntynyt välttämättömyyden pakosta vaan ideologiasta. Kansainvälisessä AIESEC-järjestössä toimiminen ja Sri Lankassa asuminen saivat miehessä aikaan yhteiskunnallisen herätyksen, jonka myötä rahajärjestelmä alkoi näyttäytyä syyllisenä moniin maailman ongelmiin.

Aloin puhua ystävieni kanssa siitä miten ainainen rahanpuute hidastaa teknologian kehitystä ja miten paljon ketterämmin ja järkevämmin asiat sujuisivat täysin rahattomassa yhteiskunnassa. Eräänä päivänä ystäväni kyllästyi kuuntelemaan samaa jankkausta ja heitti haasteen: ”Mikset tee asialle jotain?” Siitä kumpusi ajatus: Mitäpä jos alkaisin elää ilman rahaa?

Astikainen alkoi asteittain kaventaa kulutustaan ja jättäytyi kodittomaksi. Lopulta hän lähti liftaamaan kohti Portugalia.

Teos jakautuu elämän osa-alueisiin, joille rahattomuus asettaa haasteita: ruoka, hygienia, vaatteet, liikkuminen, asuminen, terveys, harrastukset. Koska kaikki eivät liene halukkaita ryhtymään yhtä jyrkkiin toimenpiteisiin kuin Astikainen, vinkkejä on järkevästi jaoteltu sen mukaan, miten suurta panostusta ja asennemuutosta niiden toteuttaminen vaatii. Esimerkiksi ruokaa voi hankkia ilmaiseksi luonnosta keräämällä, ravintoloista pyytämällä tai sitten roskiksia dyykkaamalla.

 

Miten elää ilman rahaa - kuvassa kirjailija Tomi Astikainen - Into Kustannus

Kirjailija Tomi Astikainen dyykkausreissulla. Kuvitus kirjasta Miten elää ilman rahaa.

Konkreettisten vinkkien tarjoamisen ohella teos herättelee kyseenalaistamaan isoja ja pieniä itsestäänselvyyksiä. Miksi meillä kaikilla pitää olla niin iso läjä tavaraa, johon suhtaudumme ”omanamme”? ”Miksi emme voisi käyttää vaatteita ja muita käyttötavaroita kuin kirjaston kirjoja ikään?” Jos eläisimme näin, jos olisimme valmiimpia jakamaan omastamme ja ottamaan apua vastaan, voisimme tehdä vähemmän töitä ja olla lempeämpiä itsellemme ja muille samalla kun säästämme ympäristöä. On helppo tulla viekoitelluksi mukaan Astikaisen maailmoja syleilevään individualismiin: ”Sanoivatpa yhteiskunnan normit ja muiden odotukset mitä tahansa, totuus on se, että voimme tehdä juuri sitä mitä huvittaa, niin paljon ja niin hitaasti kuin haluamme.” Ainakin tämän suomalaislukijoille suunnatun kirjan kontekstissa se on aivan totta. Uskon Astikaisen tavoin, että lähestulkoon kuka tahansa voi esimerkiksi matkustaa, jos se on todella sitä, mitä ihminen kaikkein eniten haluaa. Kyse on vain tärkeysjärjestyksestä. Sen määrittely on kaikkein vaikeinta.

Keitos käy kuitenkin yhä vaikeammaksi niellä, mitä pidemmälle rahattoman elämän saloihin edetään. Rahatta elämisen isoimpia ongelmia aletaan valitettavasti kuitata vähättelyllä ja huuhaalla. Astikainen esimerkiksi uskoo tosissaan ”vetovoiman lakiin”: kun ihminen tarvitsee jotakin, se osuu hänen tielleen. Eräs kiinalaista lääketiedettä opiskeleva haastateltava puolestaan on sitä mieltä, että jos ihminen ”ilmaisee totuudenmukaisesti sitä mitä on”, hän ei tule sairaaksi. Lukijan aliarviointi ärsyttää. ”Voisitko kuvitella jättäväsi turhat lääkkeet?” Astikainen kysyy. Kuka muka syö omasta mielestään turhia lääkkeitä?

Totta kai sairauksia ennaltaehkäisevä terveellinen elämäntapa on rummuttamisen arvoinen, mutta terveysosio lähtee hippeilyssään täysin kiertoradalle. Viimeistään kun kirjoittaja kuvittelee lievän sydänkohtauksensa johtuneen ripulilääkkeistä (ikään kuin rangaistuksena siitä, että söi lääkkeitä, jotka oli ostettu rahalla apteekista), totean, että terveydenhuoltovinkit etsin jostakin muualta. Reissussa tapaa muutenkin enemmän kuin tarpeeksi itsetyytyväisiä hihhuleita alentuvine, hatusta vedettyine terveysohjeineen.

Kirjasta pitääkseen lienee pakko pitää Tomi Astikaisesta ainakin vähän. Teos tuntuu yrittävän olla opaskirja mutta kapsahtaa kovasti eräänlaisen omaelämäkerran puolelle. Epäsovinnaisia väitteitä perustellaan tuhkatiheään anekdooteilla kirjoittajan elämästä. Faktapuoli ei vaikuta luotettavalta: kuukautiskuppi on ”muovinen tötterö”, joka ”vain sujautetaan sisään”. (Kuukautiskupit ovat yleensä silikonia, ja “sujauttaa” on hiukan kaunisteleva verbivalinta.) Kaikki (!) kuvat esittävät kirjoittajaa itseään, ja hän esittelee pieniäkin oivalluksiaan kuin neronleimauksia. En myöskään ihmettele, jos jukkapoikamaisen leppoisasti veistelevä kielenkäyttö alkaa ärsyttää joitakin lukijoita. Välillä lukeminen tuntuu siltä kuin olisin juuttunut juttelemaan kotibileissä jonkun nuoren miehen kanssa, joka on erittäin vakuuttunut oikeassa olostaan. Ilmiölle on englannin kielessä kätevä uusi nimikin, mansplaining.

Perusteellista minä-minä-maassa seikkailua selittää se, että teos on jatketta Astikaisen blogeille ja ilmaiseksi netissä julkaisemille kirjoille. Astikaisella on kova luottamus nettisisältöihin: hän kehottaa lukijaa sulkemaan telkkarin ja lehdet ja hankkimaan tietonsa netistä. Tiedon demokratian kannalta se onkin hyvä neuvo. Sen sijaan on häpeällistä, että netistä loikkii painettuun sanaan sellaisia sammakoita kuin ”win-win tilanne”. Kustannustoiminnan ideana pitäisi edelleen olla se, että kirjan ostaja saa rahan – tuon mielivaltaisen vaihdon välineen – vastineeksi tarkistetulla, siistillä kielellä kirjoitetun tekstin, jota hänen on miellyttävä lukea. Huolellisempi toimitusprosessi olisi varmasti karsinut myös tarpeetonta itsekorostusta, joka alkaa nakertaa lukijan uskoa kauniiseen ajatukseen teoksen takana.

Näköalat siihen, miten rahalla pyörivä yhteiskunta rakentuu – ja miten se on vain yksi mahdollinen vaihtoehto, koska kaikki yhteiskuntamallit ovat rakennettuja eivätkä annettuja – tuovat kirjaan ajoittaisesta itsestäänselvyydestään huolimatta mitä tervetulleinta tukevuutta. Toiveajatteluun ja huuhaahan ei olisi ollut mitään tarvetta turvautua, koska kovilla faktoillakin voidaan osoittaa se, minkä kaikki sisimmässämme tiedämme todeksi: toisenlainen maailma on aina mahdollinen.

Mainos
Tilaa täältä Tomi Astikaisen kirja Miten elää ilman rahaa.
Ehkä se on viimeinen asia, jonka ikinä joudut ostamaan.

Maija Kauhanen

Kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on elänyt tien päällä keväästä 2012. Tulee hyvälle mielelle keskiaikaisista labyrinteista ja dancehall-musiikista. Rakastaa Helsinkiä, varsinkin ollessaan kaukana sieltä.
Bookmark the pysyvä linkki.

Vastaa

Jos sähköpostisi on rekisteröity gravatar-palveluun, saat kasvokuvasi näkyviin kommentin yhteydessä.

Sähköpostiosoitettasi ei ilmoiteta julkisesti. Vaaditut kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>